Eläinklinikka Saari

Eturistisiteen (cranial cruciate ligament, CCL) repeämä on yksi yleisimmistä ortopedisistä ongelmista koirilla. Vaurioitunut ristiside aiheuttaa polvinivelen epävakautta, kipua, ontumista ja johtaa hoitamattomana nivelrikkoon. TTA eli tibial tuberosity advancement on moderni kirurginen menetelmä, jolla polvinivelen biomekaniikka korjataan ilman ristisiteen korvaamista.

Miten TTA toimii?

TTA-leikkauksessa sääriluun kyhmyä (tuberositas tibiae) siirretään eteenpäin ja kiinnitetään titaanisella levyllä, ruuveilla ja välikappaleella. Tämä muuttaa patellajänteen kulmaa suhteessa sääriluun yläpintaan noin 90 asteeseen, jolloin polvinivelen poikkeava liikkuvuus (cranial tibial thrust) neutraloituu. Koiran polvi stabiloituu toiminnallisesti ilman keinotekoista sidettä.

TTA vai lateral suture?

Klinikallamme käytämme kahta eri menetelmää eturistisiteen korjaukseen. Lateral suture -tekniikka stabiloi polvinivelen synteettisellä tukimateriaalilla, joka jäljittelee ristisiteen toimintaa. TTA sen sijaan muuttaa polven biomekaniikkaa pysyvästi. Lateral suture sopii pienille koirille sekä kissoille, kun taas TTA on hyvä vaihtoehto aktiivisille ja suuremmille koirille.

Toipuminen

TTA-leikkauksen jälkeen koira alkaa tyypillisesti varata jalalle jo muutaman päivän kuluessa. Luun paraneminen kestää noin 8 viikkoa, ja noin 16 viikon kohdalla useimmat koirat ovat palanneet täyteen aktiivisuuteen. Liikkumista rajoitetaan toipumisaikana ja kontrollikäynnit tehdään 2 ja 8 viikon kohdalla. Tutkimusten mukaan yli 90 % koirista saavuttaa hyvän tai erinomaisen lopputuloksen.

Riskit ja komplikaatiot

Kuten kaikkiin leikkauksiin, myös TTA:han liittyy komplikaatioiden riskejä, kuten infektio, implantin löystyminen, luun hitaampi paraneminen tai kierukkavaurio (noin 9–10 % tapauksista). Komplikaatioriski pienenee kirurgin kokemuksen myötä. Klinikallamme valvomme anestesiaa tarkasti ja käytämme kattavaa kivunlievitystä kaikissa ortopedisissä leikkauksissa.

Milloin kannattaa ottaa yhteyttä?

Jos koirasi ontuu takajalkaansa, välttelee rasitusta tai on jäykän oloinen levon jälkeen, ristisidevaurio on yleinen syy. Varhainen diagnoosi ja hoito parantavat ennustetta merkittävästi. Varaa aika ortopediseen tutkimukseen – arvioimme tilanteen ja tarvittaessa suosittelemme koirallesi parhaiten sopivan leikkausmenetelmän.

Korvatulehdukset ovat yksi yleisimmistä syistä eläinlääkäri käynneille. Tavallisella otoskoopilla näkeminen rajoittuu korvakäytävän ulko-osiin, mutta video-otoskopia tuo aivan uuden tason diagnostiikkaan ja hoitoon. Menetelmässä korvakäytävään viedään ohut, kiinteä tähystin, jonka kärjessä on teräväpiirtokamera ja kirkas valo – kuva heijastetaan suurennettuna monitorille reaaliajassa.

Miksi video-otoskopia?

Perinteiseen otoskooppiin verrattuna video-otoskopia tarjoaa merkittävästi paremman näkyvyyden ja valaistuksen, mahdollistaen koko korvakäytävän ja tärykalvon tarkan tarkastelun. Tähystimen kautta voidaan samanaikaisesti käyttää erikoistyökaluja: huuhtelukatetreja, harjoja, biopsiapihtejä ja imulaitteita. Näin diagnoosi ja hoito tapahtuvat samassa toimenpiteessä.

Milloin video-otoskopiaa suositellaan?

Video-otoskopia on erityisen hyödyllinen kroonisissa korvatulehduksissa, jotka eivät reagoi tavanomaiseen lääkehoitoon. Tyypillisiä syitä tutkimukseen ovat toistuva korvatulehdus, epäilys vierasesineestä (esim. heinänkorsi korvakäytävässä), polyypit tai kasvaimet korvakäytävässä, epäily tärykalvon vaurioista sekä välikorvan tulehdus.

Miten toimenpide etenee?

Video-otoskopia tehdään yleisanestesiassa, koska korvakäytävä on herkkä ja potilaan on pysyttävä täysin liikkumatta. Eläinlääkäri vie tähystimen varovasti korvakäytävään ja tutkii sen koko pituudelta monitorin avulla. Korvakäytävä huuhdellaan perusteellisesti – lika, erite ja biofilmi poistetaan. Tarvittaessa otetaan näytteitä bakteeriviljelyä varten, poistetaan vierasesineitä tai polyypeja, tai tehdään myringotomia (tärykalvon avaus) välikorvan tutkimiseksi ja hoitamiseksi.

Krooninen korvatulehdus ja sen haasteet

Krooninen korvatulehdus on yleinen erityisesti luppakorvaisilla koiraroduilla ja allergisilla koirilla. Pitkittynyt tulehdus voi johtaa korvakäytävän ahtautumiseen, biofilmin muodostumiseen ja resistenttien bakteerien kasvuun. Video-otoskopia mahdollistaa perusteellisen syväpuhdistuksen, jossa haitallisia bakteereja suojaava biofilmi poistetaan mekaanisesti. Puhdistuksen jälkeen korvaan voidaan annostella lääkettä suoraan tulehdusalueelle.

Milloin kannattaa ottaa yhteyttä?

Jos lemmikkisi raapii korviaan toistuvasti, korvista tulee pahaa hajua tai eritettä, lemmikki pitää päätä kallellaan, tai korvatulehdus palaa aina uudelleen hoidosta huolimatta – video-otoskopia voi olla avain ongelman ratkaisemiseen. Varaa aika tutkimukseen, niin selvitämme tilanteen ja suunnittelemme tehokkaan hoitostrategian.

Kivun hallinta on yksi tärkeimmistä osa-alueista eläinkirurgiassa. Klinikallamme käytämme jatkuvaa suonensisäistä kipulääkeinfuusiota (CRI) vakiomenetelmänä kaikissa kivuliaissa leikkauksissa – pehmytkudoskirurgiasta ortopedisiin toimenpiteisiin. CRI tarkoittaa, että kipulääkkeitä annostellaan tasaisena virtana suonensisäisesti koko leikkauksen ajan, sen sijaan että annettaisiin yksittäisiä kerta-annoksia.

Miksi jatkuva infuusio?

Kun kipulääke annetaan yksittäisinä annoksina, potilaan verenkierrossa tapahtuu lääkepitoisuuden nousuja ja laskuja – välillä lääke vaikuttaa tehokkaasti, välillä kipu palaa. Jatkuva infuusio tasoittaa nämä vaihtelut ja tarjoaa tasaisen, katkeamattoman kivunlievityksen. Näin potilas pysyy vakaassa tilassa koko leikkauksen ajan ja toipuminen on nopeampaa ja kivuttomampaa.

Multimodaalinen lähestymistapa

Yksittäinen kipulääke vaikuttaa vain yhteen kipureseptoriin. Yhdistämällä useita eri lääkeaineita matalilla annoksilla saadaan tehokkaampi kivunlievitys kuin yhdellä lääkkeellä yksinään – ja samalla kunkin lääkkeen sivuvaikutukset pysyvät mahdollisimman pieninä. Tutkimusten mukaan multimodaalinen CRI-kivunhallinta vähentää inhalaatioanesteetin tarvetta merkittävästi, mikä parantaa verenkierron vakautta ja vähentää anestesiaan liittyviä riskejä.

Käyttö klinikallamme

CRI-kipulääkeinfuusio on vakiomenetelmämme kaikissa kivuliaissa kirurgisissa toimenpiteissä: sterilisaatioissa, kastraatioissa, kasvainleikkauksissa, vatsaonteloleikkauksissa ja ortopedisissä leikkauksissa. Infuusio aloitetaan ennen leikkausta ja sitä jatketaan tarvittaessa myös leikkauksen jälkeen optimaalisen kivunlievityksen takaamiseksi.

Mitä on kivun "wind-up"?

Wind-up on ilmiö, jossa pitkittynyt kipu herkistää keskushermoston kipuratoja niin, että kipukokemus voimistuu progressiivisesti. Mikäli leikkauksen aikainen kivunlievitys on riittämätöntä, toipumisvaiheessa kipu voi olla vaikeasti hallittavissa ja vaatia huomattavasti suurempia lääkeannoksia. Jatkuva infuusio estää tätä herkistymistä tehokkaasti, mikä on yksi menetelmän merkittävimmistä eduista.

Turvallisuus

Koska CRI-infuusiossa käytetään useita lääkeaineita matalilla annoksilla, sivuvaikutusriski on pienempi kuin käytettäessä yksittäistä lääkettä suurella annoksella. Klinikallamme valvomme jokaista potilasta tarkasti koko anestesian ajan ja säädämme infuusionopeutta potilaan vasteen mukaan reaaliajassa.

Ripuli on yksi yleisimmistä syistä eläinlääkärikäyntiin. Lähes jokainen koira ja kissa kärsii ripulista jossain vaiheessa elämäänsä. Useimmiten kyseessä on lievä, itsestään paraneva vaiva – mutta joskus ripuli voi olla merkki vakavammasta sairaudesta. Tässä artikkelissa käymme läpi yleisimmät syyt, kotihoidon perusteet ja tilanteet, joissa on syytä ottaa yhteyttä eläinlääkäriin.

Yleisimmät syyt

Koirilla yleisin syy liittyy ruokavalioon – roskien syöminen, äkillinen ruokavalion vaihtaminen/muutos tai ruoantähteiden syöminen. Kissoilla ruokavalion muutos on tavallinen laukaisija. Muita yleisiä syitä ovat suolistoloiset (Giardia, suolinkaiset, kokkidit), stressi (muutto, hoitolat, muutokset arjessa), ruoka-aineallergia tai -intoleranssi, bakteeri- ja virusinfektiot (erityisesti parvovirusta vastaan rokottamattomat pennut ja kissanpennut) sekä myrkylliset aineet.

Kotihoito

Jos lemmikkisi on muuten virkeä, syö ja juo normaalisti eikä ripuli ole veristä, voit kokeilla kotihoitoa 24–48 tunnin ajan. Koiraa voi pitää paastolla 12–24 tuntia suoliston lepuuttamiseksi – kissaa ei saa paastottaa yli 12 tuntia maksan rasvoittumisriskin vuoksi. Voit kokeilla siirtymistä miedolle dieetille, vatsa ja suolistoystävällistä ruokaa löytyy klinikalta tai tarjoa keitettyä kanaa (ilman nahkaa ja luita) ja keitettyä riisiä suhteessa 1:2. Tarjoa pieniä annoksia 4–6 kertaa päivässä. Varmista riittävä nesteensaanti – raikasta vettä tulee olla aina tarjolla. Eläimille tarkoitetut probiootit (esim. FortiFlora) tukevat suoliston palautumista. Jatka mietoa dieettiä 3–5 päivää ulosteen normalisoitumisen jälkeen ja palaa normaaliin ruokaan asteittain 5–7 päivän kuluessa.

Milloin ottaa yhteyttä eläinlääkäriin

Ota yhteyttä eläinlääkäriin välittömästi, jos ripuli on veristä (veri voi olla kirkkaan punaista tai tummaa), lemmikki oksentaa samanaikaisesti, eläin on väsynyt tai apaattinen, huomaat kuivumisen merkkejä (kuivat ikenet, heikentynyt ihon kimmoisuus), epäilet myrkyn syömistä, eläimellä on kuumetta tai vatsakipua. Pentujen ja kissanpentujen kohdalla älä odota – ne kuivuvat nopeasti ja ovat alttiita vakavalle parvovirus taudille. Ota yhteyttä klinikkaan 12–24 tunnin kuluessa oireiden alkamisesta. Myös iäkkäät lemmikit ja pienet rodut kuivuvat nopeammin. Jos ripuli ei hellitä 48 tunnin kotihoidon jälkeen tai palaa toistuvasti, varaa aika tutkimuksiin. Vinkki: ota ulosteesta valokuva – se auttaa eläinlääkäriä arvioimaan tilanteen.

Ehkäisy

Tee ruokavaliomuutokset asteittain 7–10 päivän kuluessa. Vältä ruoantähteitä, luita ja pääsyä roskien luo. Huolehdi säännöllisistä madotuksista – matolääkkeitä saa apteekista ilman reseptiä. Huolehdi myös rokotuksista. Vähennä stressiä muutostilanteissa (feromonivalmisteet kuten Adaptil koirille ja Feliway kissoille voivat auttaa).

Ota yhteyttä

Jos olet epävarma, soita meille (puh. 06-3217300) tai lähetä sähköpostia osoitteeseen [email protected] – voit liittää mukaan valokuvia. Neuvomme mielellämme, onko eläinlääkärikäynti tarpeen.

Avoin valtimotiehyt eli PDA on yksi koirien yleisimmistä synnynnäisistä sydänvioista. Kyseessä on verisuoni, joka yhdistää aortan ja keuhkovaltimon sikiökaudella, mutta jonka pitäisi sulkeutua syntymän jälkeen. Kun se jää auki, sydän kuormittuu ja ilman hoitoa 60–70 % koirista menehtyy ensimmäisen elinvuoden aikana sydämen vajaatoimintaan. Hyvä uutinen: PDA on yksi harvoista sydänsairauksista, joka voidaan parantaa kokonaan, kun se havaitaan ajoissa.

Mikä on PDA?

Sikiökaudella keuhkot eivät toimi ja hengitys tapahtuu istukan kautta. Valtimotiehyt ohjaa veren keuhkojen ohi suoraan verenkiertoon. Syntymän jälkeen keuhkot laajenevat, happipitoisuus nousee ja valtimotiehyt supistuu ja sulkeutuu normaalisti 12–24 tunnin kuluessa. PDA:ssa tämä sulkeutuminen jää tapahtumatta. Veri virtaa jatkuvasti aortasta keuhkovaltimoon, mikä kuormittaa sydämen vasenta puolta ja johtaa sen laajentumiseen. Hoitamattomana tämä etenee sydämen vajaatoimintaan.

Altiit rodut

PDA:lla on perinnöllinen tausta ja se on yleisempi naarailla (suhde 3:1). Alttiita rotuja ovat muun muassa maltankoira, pomeranian, shetlanninlammaskoira, englanninspringerspanieli, bichon frise, kääpiö- ja toyvillakoira, yorkshirenterrieri, chihuahua ja cockerspanieli. PDA:ta esiintyy myös kissoilla, mutta huomattavasti harvemmin.

Oireet – mitä omistaja voi huomata

PDA löytyy usein ensimmäisellä eläinlääkärikäynnillä, kun eläinlääkäri kuulee jatkuvan poikkeavan äänen (machinery murmur) sydäntä kuunnellessaan. Omistaja saattaa huomata, että pentu on pentueen pienin, väsyy nopeasti leikkiessä, hengittää normaalia nopeammin tai yskii. Vakavammissa tapauksissa voi esiintyä pyörtymistä tai vatsan turvotusta. Joskus omistaja voi tuntea rintakehällä värinää lemmikkiä pidellessä.

Hoito

PDA hoidetaan sulkemalla avoin valtimotiehyt. Tähän on kaksi päämenetelmää. Kirurginen ligatuura tehdään torakotomialla eli rintakehän avauksella, jossa tiehyt suljetaan ompelemalla – menetelmän onnistumisprosentti on yli 90–95 %. Katetritoimenpiteessä (ACDO, Amplatz Canine Duct Occluder) erikoislaite viedään reisivaltimon kautta tiehyeen ja se sulkee verisuonen sisältäpäin – tämä on vähemmän invasiivinen, ja onnistumisprosentti on yli 95–98 %. Lääkehoidolla voidaan vakauttaa potilaan tila ennen toimenpidettä, mutta se ei paranna PDA:ta. Mitä aikaisemmin sulku tehdään – mieluiten ennen 6 kuukauden ikää – sitä parempi ennuste.

Diagnostiikka klinikallamme

Eläinklinikka Saarella teemme sydämen ultraäänitutkimuksia, joiden avulla PDA voidaan havaita ja diagnosoida. Eläinlääkärimme Leena suorittaa sydäntutkimukset. Jos pennullasi todetaan sivuääni, voimme tutkia sydämen ultraäänellä ja tarvittaessa ohjata jatkohoitoon sydänsairauksiin erikoistuneelle klinikalle.

Ennuste

Ajoissa hoidetun PDA:n ennuste on erinomainen. Koirat, joiden valtimotiehyt suljetaan ennen sydämen vajaatoiminnan kehittymistä, elävät tyypillisesti normaalin elämän. Sydämen laajentuminen palautuu usein viikkojen tai kuukausien kuluessa. Ilman hoitoa ennuste on huono: noin 60–70 % koirista menehtyy ensimmäisen elinvuoden aikana.

Tärkein viesti omistajille

Jokaisen pennun sydän tulee kuunnella ensimmäisellä eläinlääkärikäynnillä. Jos sivuääni todetaan, jatkotutkimus sydämen ultraäänellä tulee tehdä viipymättä. PDA on parannettavissa – kunhan se havaitaan ajoissa. Alttiiden rotujen kasvattajien ja omistajien tulisi olla erityisen valppaina.

Jo noin 2–3 vuoden ikään mennessä valtaosalla koirista ja kissoista on jonkinasteinen hammassairaus (arviolta 70–80 %, joidenkin tutkimusten mukaan jopa 90 %). Hammassairaudet aiheuttavat kroonista kipua, infektioita ja voivat vahingoittaa jopa sydäntä, munuaisia ja maksaa. Päivittäinen hampaiden harjaus on tehokkain keino ehkäistä näitä ongelmia – ja se on helpompaa kuin luulet.

Miksi päivittäin?

Plakki – bakteerien muodostama pehmeä kerros – alkaa muodostua hampaiden pinnoille 6–8 tunnin kuluessa puhdistuksen jälkeen. Muutamassa päivässä plakki alkaa kovettua hammaskiveksi, jota ei enää saa harjaamalla pois. Siksi päivittäinen harjaus on ratkaisevan tärkeää: se katkaisee kierteen ennen kuin plakki ehtii kovettua. Päivittäinen harjaus vähentää plakin kertymistä merkittävästi, ja se on tutkimusten mukaan selvästi tehokkaampaa kuin harvemmin tehty harjaus – päivittäinen on tavoite.

Näin harjaat lemmikkisi hampaat

Käytä aina eläimille tarkoitettua hammastahnaa – ei koskaan ihmisten tahnaa, joka voi sisältää ksylitolia (erittäin myrkyllistä koirille) ja fluorideja. Eläintahnat ovat turvallisia niellä, ja niitä on saatavana lihan- ja kalan makuisina. Parhaiten sopii pehmeä lasten hammasharja, tai sormiharja. Nosta lemmikin huulta ja harjaa hampaat 45 asteen kulmassa ienrajaa vasten pyörivin liikkein. Opettele ensin harjaamaan ulkopinnat, ja jos lemmikkisi antaa niin voi yrittää harjata myös sisäpintoja. Etenkin poskihampaat on hyvä puhdistaa kunnolla. 1–2 minuuttia kerralla riittää.

Näin totutat lemmikkisi harjaukseen

Aloita rauhallisesti. Ensimmäisellä viikolla totuta lemmikkisi suun käsittelyyn koskettamalla huulia ja hampaita sormella. Toisella viikolla anna lemmikkisi maistaa hammastahnaa sormeltasi ja hiero sitä etuhampaiden pintaan. Kolmannella viikolla ota harja mukaan ja harjaa muutama hammas. Laajenna vähitellen harjattavaa aluetta. Anna aina palkinto jälkeenpäin. Älä pakota – pidä tuokiot lyhyinä ja positiivisina. Pentuiällä aloittaminen on helpointa, mutta myös aikuinen eläin voi oppia hampaiden harjaukseen.

Hammassairauden merkit

Pahanhajuinen hengitys (ei ole normaalia!), punaiset tai turvonneet ikenet, näkyvä hammaskivi, ruuan putoaminen suusta lemmikin syödessä, toispuoleinen pureskelu, kuolaaminen, kasvojen turvotus, haluttomuus antaa koskea päähän, käyttäytymisen muutokset tai painon lasku. Muista, että eläimet piilottavat kipua – monet vakavasti sairaat lemmikit syövät edelleen normaalisti. Omistajat raportoivat usein dramaattisen muutoksen käytöksessä hammashoidon jälkeen.

Ammattimainen hammaspuhdistus

Vaikka harjaisit lemmikin hampaat päivittäin, ammattimainen hammastarkastus ja puhdistus yleisanestesiassa on tarpeen ajoittain. Silloin pääsemme käsittelemään ienrajan alaiset alueet, otamme hammasröntgenkuvat (jopa 60 % hammassairauksista on piilossa ienrajan alla) ja tarkastamme jokaisen hampaan yksitellen. Yleisanestesia on välttämätön turvalliseen ja perusteelliseen puhdistukseen. Niin sanottu "hampaiden puhdistus ilman anestesiaa" on vain kosmeettista – se ei hoida ienrajan alaista sairautta, eikä korvaa eläinlääkärin tekemää hammastarkastusta- tai hoitoa.

#BrushChamp – harjaatko joka päivä?

Eläinklinikka Saarella arvostamme omistajia, jotka sitoutuvat lemmikkinsä hampaiden päivittäiseen harjaamiseen. Jos harjaat lemmikkisi hampaat joka päivä, kerro siitä meille – olet ansainnut #BrushChamp-mitalin! Ota yhteyttä klinikalla tai sähköpostitse: [email protected].

Viljaton lemmikkien ruokavalio on ollut valtava trendi viime vuosina. Markkinointi lupaa "luonnollisempaa" ruokavaliota, mutta vuonna 2018 Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkevirasto FDA alkoi selvittää mahdollista yhteyttä viljattomien ruokavalioiden ja koirien sydänsairauden (DCM) välillä. Tässä artikkelissa käymme läpi, mitä tiede tällä hetkellä sanoo – ja mitä eläinlääkärit suosittelevat.

FDA:n tutkimus ja sydänsairaus

FDA selvitti satoja ilmoituksia dilatoivasta kardiomyopatiasta (DCM) – sydänsairaudesta, jossa sydänlihas heikkenee ja sydän laajenee. Huolta herätti se, että ilmoituksissa oli mukana myös rotuja, joita ei ole perinteisesti pidetty DCM:lle alttiina, kuten kultaisianoutajia, labradorinnoutajia ja sekarotuisia. FDA:n vuonna 2019 julkaisemaan koosteeseen sisältyi 515 koiraa koskevaa ilmoitusta vuosilta 2014–2019: ilmoitetuista ruoista yli 90 % oli viljattomia ja 93 % sisälsi herneitä ja/tai linssejä (FDA). Luvut kuvaavat sitä, millaisia ruokia ilmoituksissa mainittiin, eivät sitä, kuinka yleinen sairaus on – ilmoittaminen on vapaaehtoista, ja FDA on saanut ilmoituksia sekä viljattomista että viljaa sisältävistä ruoista. Kontrolloiduissa ruokintakokeissa yhteyttä ei ole toistaiseksi saatu esiin. Kun 28 siperianhuskya ruokittiin 20 viikon ajan ruoilla, joiden palkokasvipitoisuus oli 0–45 %, sydämen ultraäänilöydöksissä tai sydämen merkkiaineissa ei ollut eroja. 18 kuukautta kestäneessä satunnaistetussa kokeessa 60 koiraa sai neljää eri ruokaa, eikä sydämen merkkiaineissa todettu kliinisesti merkittäviä muutoksia; yhdellekään koiralle ei kehittynyt DCM:ää. Tutkimukset ovat pieniä, eivätkä ne yksin ratkaise kysymystä. FDA ei ole osoittanut syy-yhteyttä, ja sen mukaan palkokasveja on käytetty lemmikkiruoissa pitkään ilman näyttöä siitä, että ne olisivat sellaisenaan haitallisia; uusia päivityksiä aiheesta ei ole julkaistu vuoden 2022 lopun jälkeen. Yhteys viljattoman ruoan ja DCM:n välillä on siis tieteellisesti yhä avoin – ei vahvistettu eikä poissuljettu. Kahdessa laajassa havainnoivassa tutkimuksessa – joissa koiria ei ruokittu tutkimusruoalla, vaan ne tutkittiin tavanomaisen kotiruokansa ääressä – sydämen ultraäänilöydöksissä ei ollut eroja ruokavalioryhmien välillä, mutta kammiolisälyöntejä eli sydämen kammiosta lähteviä ylimääräisiä lyöntejä todettiin molemmissa enemmän viljatonta tai runsaasti palkokasveja sisältävää ruokaa syöneillä. Ensimmäisessä tutkimuksessa, jossa oli 188 tervettä koiraa, lisälyöntejä oli 10 %:lla niistä, joiden ruoan kymmenen ensimmäisen ainesosan joukossa oli herneitä, linssejä tai perunaa, ja 2 %:lla muista; samalla koirajoukolla viljatonta ruokaa syöneillä oli myös korkeampi sydämen troponiini I -pitoisuus – troponiini on verestä mitattava merkkiaine, ja tutkijoiden mukaan löydös voi viitata lievään sydänlihassoluvaurioon. Toisessa tutkimuksessa 97 irlanninsusikoirasta lisälyöntejä todettiin 17 %:lla runsaasti palkokasveja sisältävää ruokaa syöneistä ja 2 %:lla vähän palkokasveja sisältävää ruokaa syöneistä (6 koiraa 35:stä ja 1 koira 62:sta), ja tutkijat arvioivat löydösten voivan olla merkki varhaisista sydänmuutoksista. Kyse on havainnoivista tutkimuksista, joten ne eivät osoita ruokaa eron syyksi, ja koiramäärät ovat pieniä – yksittäisiä lisälyöntejä esiintyy myös terveillä koirilla.

Tarvitseeko lemmikkini viljatonta ruokaa?

Markkinointiväite siitä, että viljat ovat pelkkiä "täyteaineita" tai yleinen allergioiden syy, ei perustu tieteeseen. Koirat ovat kehittyneet tuhansia vuosia ihmisen rinnalla, ja niillä on moninkertainen määrä kopioita tärkkelystä pilkkovasta AMY2B-geenistä verrattuna susiin, joilla kopioita on johdonmukaisesti hyvin vähän (Axelsson ym., Nature 2013). Tämän geneettisen sopeutuman ansiosta koira sulattaa kypsennettyä viljaa erittäin tehokkaasti. Vilja-allergia on myös selvästi harvinaisempi kuin eläinproteiiniallergia: yleisimmät ruoka-allergeenit koirilla ovat nauta (34 %), maitotuotteet (17 %) ja kana (15 %), kun taas vehnä aiheuttaa noin 13 %, maissi 4 % ja riisi 2 % tapauksista (Mueller ym., 2016).

Entä kissat?

Kissat ovat lihansyöjiä ja tarvitsevat runsaasti eläinproteiinia. Viljattomat kissanruoat korvaavat kuitenkin viljat usein perunalla, herneillä tai tapiokalla – jolloin hiilihydraattipitoisuus on käytännössä sama tai jopa korkeampi. Tutkimukset osoittavat, että kissat sulattavat myös kasvipohjaiset hiilihydraatit tehokkaasti: tärkkelyksen kokonaissulavuus on yli 93 %, ruoka-aineesta riippuen noin 94–99 % (de-Oliveira ym., 2008). Kissojen ruoassa tärkeintä on riittävä eläinproteiinin ja tauriinin määrä – ei se, onko ruoka viljatonta vai ei.

Eläinlääkärin suositus

Viljattomasta ruoasta ei ole osoitettu olevan hyötyä terveelle koiralle tai kissalle, joten sitä ei kannata valita ilman lääketieteellistä syytä. Herneiden, linssien tai kikherneiden osuuden ei ole osoitettu olevan haitallinen, joten pelkkä sijainti ainesosaluettelossa ei ole syy vaihtaa ruokaa – jos asia mietityttää, voit ottaa sen puheeksi eläinlääkärin kanssa. WSAVA suosittelee kysymään valmistajalta, onko sillä palveluksessaan eläinravitsemuksen asiantuntijoita ja tekeekö se ruokintakokeita. Jos epäilet ruoka-aineallergiaa, ota yhteyttä eläinlääkäriin – allergia todetaan eliminaatiodieetillä, ei ruokaa satunnaisesti vaihtamalla. Jos lemmikkisi syö nyt viljatonta ruokaa, voit keskustella vaihtoehdoista eläinlääkärisi kanssa. Oireet, jotka voivat viitata sydänsairauteen – väsyminen, yskä tai hengenahdistus – kannattaa aina tutkituttaa ruokavalinnasta riippumatta. Kerromme avoimuuden vuoksi, että Eläinklinikka Saari myy myös lemmikkiruokia.

Parodontiitti (hampaan kiinnityskudostulehdus) on yleisin sairaus koirilla ja kissoilla – jopa 80 % yli kolmevuotiaista koirista kärsii jonkinasteisesta iensairaudesta. Hoitamattomana se johtaa hampaan kiinnityskudosten tuhoutumiseen, luukatoon ja lopulta hampaiden menetykseen. PerioVive on eläinlääketieteelliseen käyttöön kehitetty hyaluronihappogeeli, joka tuo uuden mahdollisuuden parodontiittisairauksien hoitoon hammastoimenpiteiden yhteydessä.

Mitä PerioVive on?

PerioVive on 0,8 % hyaluronihappoa (HA) sisältävä geeli, joka on suunniteltu eläinlääketieteellisiin hammastoimenpiteisiin. Hyaluronihappo on luonnollisesti sidekudoksessa, ikenissä ja nivelnesteessä esiintyvä aine, jolla on keskeinen rooli kudosten paranemisessa ja uusiutumisessa. Geeli levitetään suoraan ientaskuihin ja hoitoalueille hammastoimenpiteen yhteydessä.

Miten se vaikuttaa?

Hyaluronihappo vaikuttaa usealla eri mekanismilla. Se vähentää tulehdusta ja turvotusta ikenissä, edistää pehmytkudosten ja luun uusiutumista, tukee verihyytymän vakautta toimenpidealueella, muodostaa suojaavan esteen mikrobeja vastaan ja nopeuttaa kudosten paranemista. Tutkimuksissa yksittäinen annos toimenpiteen jälkeen nopeutti kudosten paranemista, lisäsi luun muodostumista ja vähensi ientaskujen syvyyttä merkittävästi.

Tieteellinen näyttö

Hyaluronihapon tehosta parodontiittisairauksien hoidossa on tutkimusnäyttöä sekä koirilta että ihmisiltä. Koirilla tehdyssä tutkimuksessa (Tella ym. 2023) 0,8 % hyaluronihappogeelillä hoidetuissa luuvaurioissa luun korkeudesta uusiutui noin 89 %, kun hoitamattomissa verrokkivaurioissa uusiutui noin 39 %. Ientaskujen syvyyden väheneminen ja kliininen kiinnityskudosten paraneminen olivat tilastollisesti merkitseviä. Tehoa tukevat useat koirilla tehdyt tutkimukset sekä lukuisat ihmistutkimukset, mukaan lukien 13 satunnaistetun vertailututkimuksen meta-analyysi (Eliezer ym. 2019).

Milloin PerioVivea käytetään?

PerioVive soveltuu käytettäväksi syventyneiden ientaskujen hoitoon, hampaanpoiston jälkeisen paranemisen edistämiseen, ikenien kirurgisten toimenpiteiden yhteydessä sekä parodontiittisairauksien etenemisen hidastamiseen. Geeli levitetään toimenpidealueelle nukutuksen aikana, joten erillistä käyntiä ei tarvita.

PerioVive-hoito klinikallamme

Eläinklinikka Saaressa tarjoamme PerioVive-hoitoa osana laajaa hammashoitopalveluamme. Käytämme PerioViveä hammastoimenpiteiden yhteydessä edistämään ikenien ja luun paranemista. Kysy lisää seuraavalla käynnillä tai ota yhteyttä klinikkaan – arvioimme mielellämme, hyötyisikö lemmikkisi PerioVive-hoidosta.

Suomen eläinlääkärimarkkinat ovat muuttuneet dramaattisesti viimeisen vuosikymmenen aikana. Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) selvityksen mukaan kaksi ulkomaalaisomisteista ketjua – Evidensia ja Vireä – keräsi vuonna 2023 yhteensä 50–70 % yksityisten pieneläinlääkäripalvelujen liikevaihdosta Suomessa. Eläinklinikka Saari on Vaasan ainoa perheomisteinen pieneläinklinikka, ja haluamme kertoa, miksi se on merkityksellistä.

Ketjut Suomessa

Evidensia on osa IVC Evidensia -konsernia, jota hallitsevat ruotsalainen pääomasijoitusyhtiö EQT, yhdysvaltalainen Silver Lake ja muut sijoittajat. Konsernin arvoksi määritettiin vuoden 2021 omistusjärjestelyssä noin 12,3 miljardia euroa; kyse on tuon kaupan yhteydessä käytetystä arvostuksesta, ei konsernin tämänhetkisestä arvosta. KKV:n mukaan Evidensialla on Suomessa 44 pieneläintoimipistettä – kaikkiaan 47 toimipistettä 30 kunnassa – ja 40–50 % osuus yksityisten pieneläinlääkäripalvelujen liikevaihdosta vuonna 2023. Vireä (ent. Univet) kuuluu tanskalaiseen Vetopia-ryhmään, jota omistaa tanskalainen pääomasijoitusyhtiö Axcel; sillä on Suomessa 13 pieneläintoimipistettä ja 10–20 % osuus. Luvut kuvaavat osuutta tämän markkinan liikevaihdosta kyseisenä vuonna, eivät klinikoiden lukumäärää, ja KKV esittää ne tarkoituksella vaihteluväleinä. Manner-Suomen 18 yksityisestä pieneläinsairaalasta 13 on Evidensian omistuksessa, joten ketjun osuus tästä markkinasta on koko maassa yli 70 %.

Vaikutus hintoihin

Kilpailu- ja kuluttajaviraston (KKV) marraskuussa 2024 julkaiseman selvityksen mukaan hinnat nousivat 28 % niissä Evidensian ja Omaeläinklinikan toimipisteissä, joita yritysten välinen kauppa koski, kun eläinlääkäripalvelujen hintaindeksi nousi samaan aikaan 13 % – eroa kertyi siis 15 prosenttiyksikköä. Luku kertoo hintakehityksestä juuri näissä toimipisteissä kaupan jälkeen, ei Evidensian hinnoittelusta koko maassa. Kotitalouksien menot eläinlääkäri- ja muihin lemmikkipalveluihin ovat kymmenessä vuodessa kaksinkertaistuneet, vajaasta 240 miljoonasta eurosta (2014) noin 480 miljoonaan euroon (2023). Kyse on menojen kokonaissummasta, ei siitä, että hinnat olisivat kaksinkertaistuneet; osa kasvusta selittyy sillä, että koirien määrä on noussut noin 450 000:sta yli 800 000:een. Itsenäiset klinikat ovat KKV:n mukaan johdonmukaisesti edullisempia kuin ketjuuntuneet klinikat.

Miten ketjuuntuminen vaikuttaa lemmikkien hoitoon?

Kun sijoitusyhtiöt omistavat klinikat, ensisijainen tavoite on tuotto sijoittajille. Ylen heinäkuussa 2023 julkaisemassa jutussa ketjujen työntekijät kertoivat omista kokemuksistaan: Evidensian entinen eläinlääkäri kertoi, että hinnat nousivat 2–4 kertaa vuodessa. Kyse on haastateltujen työntekijöiden kertomuksista, ei viranomaisen vahvistamasta tiedosta.

Kansainvälinen esimerkki

Iso-Britanniassa markkina ketjuuntui aikaisemmin. Suurten ketjujen osuus oli vuonna 2013 noin 10 % ja on nykyään yli 60 %; itsenäisten klinikoiden osuus oli vuonna 2013 vielä 89 %. Tästä erillisenä havaintona hinnat nousivat vuosina 2016–2023 63 %, kun yleinen hintataso nousi samaan aikaan 32 % – luvut koskevat eri ajanjaksoja. Maan kilpailuviranomaisen (CMA) maaliskuussa 2026 julkaistun loppuraportin mukaan suurten ketjujen klinikoilla maksetaan keskimäärin 18,3 % enemmän kuin itsenäisillä klinikoilla. Ruotsia ja Norjaa koskevassa tutkimuksessa hintojen mediaanimuutos vuoden 2023 aikana oli Evidensian klinikoilla 15 %, AniCuran klinikoilla 8 % ja itsenäisillä klinikoilla 6 %; luku koskee yhtä vuotta, ei toistuvaa vuosittaista nousuvauhtia.

Eläinklinikka Saari – tietoinen valinta

Olemme saaneet useita yhteydenottoja ketjuilta, jotka haluaisivat ostaa klinikkamme. Olemme päättäneet pysyä itsenäisenä. Meille tämä tarkoittaa, että hoitopäätökset tekee aina eläinlääkäri – ei sijoitusyhtiö. Hintamme perustuvat todellisiin kustannuksiin, emme noudata konsernin tulostavoitteita. Sama eläinlääkäri hoitaa lemmikkisi koko sen elämän ajan. Tulomme jäävät Vaasaan. Kun valitset itsenäisen klinikan, tuet myös suomalaista yrittäjyyttä ja kilpailua markkinoilla, jotka keskittyvät yhä harvempiin käsiin.

Ruoka-aineallergia on yksi kutinaa aiheuttavista sairauksista koirilla ja kissoilla, joskin selvästi harvinaisempi syy kuin ympäristöperäinen allergia (atopia). Monet omistajat ajattelevat viljojen olevan ongelma, mutta tutkimukset osoittavat selvästi: yleisimmät allergeenit ovat eläinproteiineja – nauta (34 %), maito (17 %) ja kana (15 %). Oikea diagnoosi vaatii eliminaatiodieetin, ja me autamme siinä.

Oireet

Ruoka-aine allergian tyypillisimpiä oireita ovat kutina, toistuvat korvatulehdukset, tassujen nuoleminen, ihotulehdukset ja vatsaoireet (oksentelu, ripuli). Kissoilla oireet ilmenevät usein pään ja kaulan alueen kutinana. Toisin kuin ympäristöön liittyvät allergiat, ruoka-aine allergia ei ole kausittainen – oireet jatkuvat ympäri vuoden. Jos lemmikkisi ulostaa yli kaksi kertaa päivässä ja iho-oireet alkoivat alle vuoden iässä, ruoka-allergia on erityisen todennäköinen.

Yleisimmät allergeenit

Tutkimuksissa yleisimmät allergeenit koirilla ovat nauta (34 %), maitotuotteet (17 %), kana (15 %), vehnä (13 %) ja soija (6 %). Kissoilla yleisimpiä ovat nauta (18 %), kala (17 %) ja kana (5 %). Viljat aiheuttavat siis vain pienen osan allergiatapauksista – vehnä 13 % ja maissi 4 %. "Viljaton" ruoka ei ole ratkaisu, koska se sisältää usein edelleen yleisimpiä allergeenejä (nauta, kana).

Eliminaatioruokavalio – ainoa luotettava diagnoosimenetelmä

Allergiaverikokeet ruoka-aineille eivät ole luotettavia – tutkimuksissa niiden tulokset ovat toistuneet huonosti ja osuvuus on vaihdellut koirilla suuresti, kissoilla se on ollut heikko. Luotettavin menetelmä on eliminaatioruokavalio: lemmikille syötetään 8–12 viikon ajan ainoastaan hydrolysoitua proteiiniruokaa, jossa proteiinit on pilkottu niin pieniksi, ettei immuunijärjestelmä tunnista niitä.

Eliminaatioruokavalion säännöt

Eliminaatiodieetin on oltava ehdottoman tiukka. Lemmikin suuhun saa mennä VAIN eliminaatidieettiruokaa. Ei makupaloja, ei ihmisruokaa, ei raakaruokia tai puruluita, ei maustettua hammastahnaa, ei maustettuja lääkkeitä (matolääkkeet, punkkitabletit). Lääkkeet vaihdetaan maustamattomiin vaihtoehtoihin. Kaupasta saatavat eläintenruoat eivät täytä eliminaatiodieetin vaatimuksia – tutkimukset osoittavat, että 33–83 % niistä sisältää ilmoittamattomia proteiineja. Siksi käytämme aina eläinlääkärin reseptiruokia.

Haastevaihe ja pitkäaikaishoito

Jos oireet paranevat eliminaatiodieetillä, diagnoosi varmistetaan syöttämällä vanhaa ruokaa uudelleen. Noin 50 % koirista reagoi viiden vuorokauden ja noin 90 % kahden viikon kuluessa, kissoista noin puolet neljässä vuorokaudessa ja noin 90 % viikossa – koiralla haastevaihetta on siksi jatkettava täydet kaksi viikkoa ennen kuin ruoka-allergian voi sulkea pois. Tämän jälkeen palataan eliminaatioruokaan ja testataan yksittäisiä proteiineja yksitellen. Näin selviää, mitkä proteiinit ovat turvallisia ja mitä on vältettävä. Ruoka-aineista johtuvaa allergiaa ei voi parantaa, mutta kun allergeenejä välttää, lemmikki voi elää täysin oireetonta elämää ilman lääkitystä. Eläinlääkärin ohjauksessa tehty eliminaatiodieetti on tehokas ja turvallinen prosessi.

Ruoka-allergiatutkimukset klinikallamme

Eläinklinikka Saarella autamme sinua allergian tutkimisessa ja hoidossa. Suunnittelemme yksilöllisen eliminaatiodieetin lemmikillesi, hoidamme samalla sekundaariset iho- ja korvainfektiot ja seuraamme edistymistä koko prosessin ajan. Myymme klinikaltamme myös eliminaatiodieettiin sopivia ruokia ja voimme neuvoa sopivan ruokavalion valinnassa.

Kilpirauhasen liikatoiminta (hypertyreoosi) on ikääntyneiden kissojen yleisin hormonisairaus. Tutkimuksesta riippuen sitä sairastaa jopa noin joka kymmenes yli 10-vuotias kissa. Liikatoiminnassa kilpirauhanen tuottaa liikaa kilpirauhashormonia (T4), mikä kiihdyttää aineenvaihduntaa ja kuormittaa monia elimiä, erityisesti sydäntä ja munuaisia. Hoitamattomana sairaus johtaa vakaviin komplikaatioihin. Hoidon ja säännöllisten seurantakäyntien avulla ennuste on yleensä hyvä, mutta samanaikaisesti todettu munuaissairaus voi vaikuttaa pitkän aikavälin ennusteeseen.

Oireet

Yleisimpiä oireita ovat laihtuminen hyvästä tai lisääntyneestä ruokahalusta huolimatta, lisääntynyt juominen ja virtsaaminen, oksentelu, ripuli, ylivilkkaus tai levottomuus, lisääntynyt ääntely, hoitamattoman näköinen turkki ja nopea syke. Monilla kissoilla myös lihasmassa vähenee, ja osalla näkyy käytösmuutoksia, kuten ärtyisyyttä. Pienellä osalla kissoista oireet ovat päinvastaisia: kissa on vaisu ja syö huonosti. Oireet kehittyvät yleensä hitaasti, ja omistaja voi luulla niitä tavallisiksi ikääntymisen merkeiksi.

Diagnoosi

Diagnoosi perustuu verikokeeseen, jossa mitataan kilpirauhashormonin eli tyroksiinin kokonaispitoisuus (kokonais-T4). Kokeen voimme tehdä klinikkamme omassa laboratoriossa. Kohonnut T4-arvo ja tyypilliset oireet yhdessä varmistavat diagnoosin. Sairauden alkuvaiheessa, lievissä tapauksissa tai jos kissalla on samaan aikaan jokin muu sairaus, T4 voi silti olla viitealueella. Silloin koe uusitaan parin viikon kuluttua tai myöhemmin, tai kokonais-T4:n rinnalla mitataan vapaa T4. Vapaata T4:ää ei koskaan tulkita yksinään, koska se voi olla virheellisesti koholla kissoilla, joilla on jokin muu sairaus. Jos asia jää epäselväksi, apua voi saada lisätutkimuksista, kuten T3-suppressiotestistä tai kilpirauhasen gammakuvauksesta (skintigrafia). Kissaa tutkiessaan eläinlääkäri voi tuntea sen kaulassa suurentuneen kilpirauhasen. Samalla mitataan verenpaine ja tarkistetaan sydän, munuaisarvot ja virtsanäyte.

Komplikaatiot

Hoitamaton kilpirauhasen liikatoiminta lisää sydämen työmäärää ja voi paksuntaa sydänlihasta, mikä vaikeissa tapauksissa johtaa sydämen vajaatoimintaan. Nämä muutokset voivat korjaantua, kun kilpirauhasen toiminta saadaan hallintaan, mutta joillakin kissoilla on lisäksi erillinen sydänsairaus, joka ei parane. Jopa noin joka neljännellä liikatoimintaa sairastavalla kissalla on korkea verenpaine. Se voi vaurioittaa silmiä (ja vaikeissa tapauksissa aiheuttaa äkillisen sokeutumisen), munuaisia, sydäntä ja aivoja. Verenpaine voi pysyä koholla kilpirauhasen hoidon jälkeenkin tai jopa kohota vasta hoidon myötä, joten se mitataan ennen hoitoa ja hoidon aikana. Tärkeä on myös yhteys munuaissairauteen: liikatoiminta lisää munuaisten verenvirtausta ja suodatusnopeutta, ja lihaskato laskee veren kreatiniinipitoisuutta, joka on yksi munuaisarvoista. Nämä tekijät voivat yhdessä peittää jo olemassa olevan munuaissairauden, joka tulee esiin vasta, kun kilpirauhasta hoidetaan – eräässä laajassa tutkimuksessa noin joka kuudennella kissalla. Kilpirauhasen jättäminen hoitamatta ei suojaa munuaisia, vaan se vaurioittaa niitä ajan mittaan lisää. Myös liiallinen hoito, jossa kilpirauhashormonin taso laskee liian matalaksi, voi kuormittaa munuaisia. Siksi munuaisarvoja seurataan tarkasti hoidon alettua.

Hoitovaihtoehdot

Hoitovaihtoehtoja on neljä: päivittäinen lääkitys, leikkaus, radiojodihoito ja vähäjodinen dieettiruoka. Autamme sinua valitsemaan kissasi tilanteeseen parhaiten sopivan hoidon.

Päivittäinen lääkitys

Lääkkeenä käytetään tiamatsolia (toiselta nimeltään metimatsoli), jota annetaan päivittäin joko tabletteina (esim. Felimazole) tai oraaliliuoksena (esim. Apelka). Hoito on suhteellisen edullinen, mutta elinikäinen. Useimmat kissat sietävät lääkettä hyvin. Haittavaikutukset ilmaantuvat yleensä ensimmäisten viikkojen aikana ja harvoin enää kahden tai kolmen kuukauden jälkeen: oksentelu, huono ruokahalu, väsymys tai voimakas pään ja kaulan alueen kutina, joka voi johtaa raapimishaavoihin. Harvoin lääke vaikuttaa maksaan tai verisoluihin, joten ota meihin yhteyttä, jos kissasi alkaa voida huonosti tai sille nousee kuume, sen iho tai limakalvot kellastuvat tai se vuotaa herkästi verta. T4, munuaisarvot ja verenkuva tarkistetaan noin 3, 6, 10 ja 20 viikon kuluttua hoidon aloittamisesta, jokaisen annosmuutoksen jälkeen ja siitä eteenpäin muutaman kuukauden välein.

Lääkkeen turvallinen käsittely kotona

Tiamatsoli voi vaurioittaa sikiötä. Pese kätesi lääkkeen antamisen jälkeen sekä käsiteltyäsi kissanhiekkaa tai kissan oksennusta. Älä puolita äläkä murskaa tabletteja. Hedelmällisessä iässä olevien naisten tulee käyttää kertakäyttökäsineitä antaessaan lääkettä sekä käsitellessään kissanhiekkaa tai oksennusta. Jos olet tai saatat olla raskaana tai suunnittelet raskautta, pyydä jotakuta muuta antamaan lääke ja puhdistamaan hiekkalaatikko.

Leikkaus

Leikkaus (tyreoidektomia) voi parantaa sairauden. Noin 70 %:lla kissoista sairaus koskee molempia kilpirauhaslohkoja, ja molempien poistaminen voi vaurioittaa viereisiä lisäkilpirauhasia ja laskea veren kalsiumpitoisuutta joko ohimenevästi tai pysyvästi. Kissan tila tasapainotetaan ensin lääkityksellä, koska nukutus on hoitamatonta liikatoimintaa sairastavalle kissalle tavallista riskialttiimpi.

Radiojodihoito

Radiojodihoitoa (I-131) pidetään useimmille kissoille ensisijaisena hoitona: yksi hoitokerta parantaa yli 95 % kissoista. Suomessa sitä tarjoaa vain pari erikoistunutta klinikkaa. Kissa on useita päiviä eristyksessä eläinsairaalassa. Sen jälkeen sitä on pidettävä kotona sisällä noin kahden viikon ajan, eivätkä lapset tai raskaana olevat naiset saa olla kosketuksissa siihen. Hoitava klinikka antaa tarkat ohjeet, myös kissan ulosteiden käsittelystä. Ennen leikkausta tai radiojodihoitoa annettava lääkityskokeilu voi auttaa ennakoimaan, miten munuaiset selviävät, kun kilpirauhasen toiminta on saatu hallintaan.

Vähäjodinen dieettiruoka

Hill’s y/d -ruoka tehoaa vain, jos kissa ei syö mitään muuta – ei edes herkkuja, muiden lemmikkien ruokaa tai saaliseläimiä – eikä silloinkaan kaikilla kissoilla. Osa kissoista myös kieltäytyy syömästä sitä maun takia. Siksi se sopii lähinnä yhden kissan talouksien sisäkissoille.

Krooninen munuaissairaus, arkikielessä munuaisten vajaatoiminta, on yksi ikääntyvien kissojen yleisimmistä sairauksista: arviolta 30–40 %:lla tai useammallakin yli 10-vuotiaista kissoista on jonkinasteinen munuaissairaus, useimmilla vielä lievä. Koirilla se on paljon harvinaisempi, ja suurin osa tapauksista todetaan yli 10–12-vuotiailla. Munuaiset menettävät toimintakykyään hitaasti ja peruuttamattomasti, ja ensimmäiset merkit jäävät helposti huomaamatta. Munuaisten vajaatoiminta ei silti ole välitön kuolemantuomio: kun sairaus todetaan varhain ja ruokavalio sekä hoito ovat kohdallaan, moni kissa elää vielä vuosia ja koira useita kuukausia tai vuosia, ja elämänlaatu pysyy hyvänä. Tässä artikkelissa kerromme, miten oireet tunnistaa, mitä IRIS-vaiheet tarkoittavat, miten hoidamme munuaispotilaita Eläinklinikka Saarella, mitä munuaispotilaalle kannattaa syöttää ja mitä on odotettavissa.

Mitä munuaissairauden IRIS-vaiheet tarkoittavat?

Kansainvälinen munuaissairauksien asiantuntijajärjestö IRIS (International Renal Interest Society) luokittelee kroonisen munuaissairauden neljään vaiheeseen veren kreatiniinin ja SDMA:n perusteella. Vaihe 1: kreatiniini on normaali, mutta munuaisissa on jokin muu poikkeavuus – pysyvästi koholla oleva SDMA, laimea virtsa (kissoilla), valkuaista virtsassa tai muutoksia ultraäänessä. Vaihe 2: lievä sairaus; kreatiniini normaali tai hieman koholla, oireet yleensä lieviä tai niitä ei ole lainkaan, ehkä vain lisääntynyt juominen. Vaihe 3: keskivaikea sairaus; huono ruokahalu, oksentelu ja painonlasku ovat tavallisia, mutta niitä ei aina esiinny. Vaihe 4: vaikea sairaus, jossa ureemisten kriisien – pahoinvoinnin, suun haavaumien ja heikkouden – riski on suuri. Jokainen vaihe jaetaan vielä alaluokkiin verenpaineen ja virtsan valkuaisen mukaan. Vaihe ratkaisee, mikä hoito aloitetaan ja kuinka usein tilannetta seurataan.

Mitkä ovat munuaisten vajaatoiminnan oireet koiralla ja kissalla?

Ensimmäiset merkit ovat hienovaraisia: lemmikki juo ja virtsaa aiempaa enemmän (kissan hiekkalaatikko kastuu nopeammin, koira pyytää ulos useammin), ruokahalu heikkenee hieman ja paino laskee vähitellen. Sairauden edetessä oireet selkiytyvät: oksentelu, ripuli tai ummetus, kiilloton ja hoitamaton turkki, lihasten surkastuminen, väsymys, ammoniakilta haiseva hengitys, anemian vaalentamat ikenet ja suun haavaumat. Kissa muuttuu usein vain hiljaisemmaksi, piileskelee enemmän ja lopettaa turkkinsa hoitamisen. Koska muutokset tulevat kuukausien kuluessa, omistaja huomaa ne usein vasta, kun munuaisten toiminnasta on jo menetetty kaksi kolmasosaa – siksi suosittelemme yli 7-vuotiaille lemmikeille vuosittaista veri- ja virtsakoetta. Kissoilla painonlasku voi olla mitattavissa jo vuosia ennen diagnoosia, ja kolmasosalla kissoista ei ole lainkaan oireita, kun sairaus löytyy verikokeessa.

Miten munuaisten vajaatoimintaa hoidetaan?

Munuaissairautta ei voi parantaa, mutta sen etenemistä voidaan usein hidastaa huomattavasti. Hoidon kulmakiviä ovat munuaisruokavalio, jossa on rajoitetusti fosforia ja kohtuullisesti hyvälaatuista valkuaista (kliinisissä tutkimuksissa sen on osoitettu pidentävän elinaikaa), fosforinsitojat, jos fosfori pysyy koholla, sekä runsas veden saanti ja tarvittaessa nestehoito. Nestehoito annetaan joko suonensisäisesti klinikalla tai valikoiduille potilaille ihon alle kotona sen jälkeen, kun olemme opettaneet tekniikan, ja säännöllisin kontrollein, sillä liika neste voi olla haitallista (etenkin sydänsairaille kissoille). Kulmakiviin kuuluvat myös verenpainelääkitys, kun potilas on vakaa ja hyvin nesteytetty (kissoille amlodipiini, ja kun valkuaista vuotaa virtsaan, ACE:n estäjät tai telmisartaani), pahoinvointi- ja ruokahalulääkkeet, kaliumlisä sekä pitkälle edenneessä anemiassa punasolujen tuotantoa lisäävä hormonipistos (darbepoetiini). Virtsatietulehdukset hoidetaan viipymättä, koska munuaispotilaalla ne voivat levitä munuaisiin, ja hammassairaudet pidetään kurissa. Saarella laadimme jokaiselle munuaispotilaalle yksilöllisen hoitosuunnitelman ja tarkistamme sen jokaisella kontrollikäynnillä.

Kyy (Vipera berus) on Suomen ainoa myrkyllinen käärme, ja sitä tavataan lähes koko maassa, myös Pohjanmaalla. Puremia sattuu pääasiassa huhti–syyskuussa, jolloin kyyt ovat liikkeellä talvihorroksen jälkeen. Keväällä ja syksyllä ne paistattelevat usein aurinkoisilla, avoimilla rinteillä talvehtimispaikkojensa lähellä. Koirat saavat kyynpureman useimmin, koska ne nuuskivat käärmettä ja tökkivät sitä tassullaan. Siksi puremat osuvat yleensä päähän, kuonoon tai jalkoihin. Myös kissa voi saada kyynpureman. Kyynpurema on aina eläinlääkärin hoitoa vaativa hätätilanne.

Oireet

Turvotus alkaa yleensä nopeasti, usein jo minuuteissa. Muut oireet kehittyvät tuntien kuluessa, ja sydämen rytmihäiriöitä voi ilmaantua muutaman tunnin kuluttua tai jopa vasta noin kahden vuorokauden päästä puremasta. Paikalliset oireet: nopeasti leviävä, kivulias turvotus, mustelmat ja joskus yksi tai kaksi pientä pistojälkeä, jotka jäävät usein turkin alle. Yleisoireet: vaisuus, heikkous, kuolaaminen, oksentelu, nopea hengitys ja kiihtynyt syke. Vakavat oireet: lyyhistyminen, kalpeat ikenet, verenvuoto puremakohdasta tai laajat mustelmat sekä epäsäännöllinen syke. Pään ja kaulan turvotus sekä puremat suuhun tai kieleen voivat ahtauttaa hengitysteitä. Vaikka lemmikki vaikuttaisi jo voivan paremmin, sen vointi voi vielä huonontua.

Ensiapu

Soita eläinlääkärille heti, vaikka lemmikki vaikuttaisi olevan kunnossa: Eläinklinikka Saari (06) 321 7300 tai aukioloaikojen ulkopuolella Vaasan eläinlääkäripäivystys 0600 399 299. Soita myös silloin, jos et ole varma, oliko kyseessä käärme vai ampiainen. Merkitse muistiin pureman kellonaika. Pidä lemmikki rauhallisena ja paikallaan: kanna pieni koira ja anna ison koiran kävellä hitaasti. Irrota kaulapanta, jos pää tai kaula turpoaa. Jos hengitys vaikeutuu, lähde heti lähimmälle eläinlääkärille ja soita matkalla. Älä viillä äläkä ime puremakohtaa, älä laita siihen jäätä äläkä käytä kiristyssidettä. Älä anna ihmisille tarkoitettuja kipulääkkeitä. Älä anna ”kyypakkauksen” kortisonitabletteja, ellei eläinlääkäri kehota. Ne eivät tehoa myrkkyyn, ja niiden vaikutus alkaa vasta tuntien kuluttua. Jätä käärme rauhaan – kyy on Suomessa rauhoitettu.

Eläinlääkärin hoito

Hoitoon kuuluvat suonensisäinen nesteytys, tehokas kivunlievitys (yleensä opioidi) ja tiivis seuranta vähintään 24 tunnin ajan, usein pidempään. Seurantaan kuuluvat EKG sydämen rytmin tarkkailemiseksi sekä verikokeet, joista tutkitaan verenkuva, veren hyytyminen ja munuais-, maksa- ja lihasarvot. Vastamyrkky (antiseerumi) sitoo elimistössä vielä olevaa myrkkyä; yhdessä laajassa tutkimuksessa vastamyrkkyä saaneiden koirien turvotus laski noin kaksi kertaa nopeammin. Eläinlääkäri käyttää sitä keskivaikeissa ja vaikeissa tapauksissa, mieluiten varhain. Klinikallamme on saatavilla kyyn vastamyrkkyä. Tulehduskipulääkkeitä vältetään, eikä kortisonia anneta rutiininomaisesti, koska koirilla tehdyssä kliinisessä tutkimuksessa siitä ei havaittu hyötyä. Useimmat koirat pääsevät kotiin vuorokauden tai kahden kuluessa ja toipuvat täysin; turvotus laskee muutamassa päivässä. Laajemmissa tutkimuksissa kyynpureman saaneista koirista kuoli noin 3–5 %.

Ehkäisy

Pidä koira kytkettynä kyyn suosimissa maastoissa: aurinkoisilla kallioilla, metsänreunoilla, metsäaukeilla, niityillä ja soiden reunoilla, etenkin aurinkoisina kevät- ja syyspäivinä. Pysy poluilla äläkä anna koiran tunkea kuonoaan kivikasoihin tai pusikoihin. Kyy on arka ja puree vain, jos se yllätetään tai sitä häiritään. Pidä jokaista puremaa hätätilanteena, vaikka koira olisi saanut kyynpureman aiemminkin.

Kohtutulehdus eli pyometra on hengenvaarallinen tulehdus, jossa steriloimattoman nartun tai naaraskissan kohtu täyttyy märällä. Se on steriloimattomien narttujen yleisimpiä hätätapauksia: noin joka viides steriloimaton narttu (19–24 % ruotsalaisessa vakuutusaineistossa) sairastuu kohtutulehdukseen 10 ikävuoteen mennessä, ja tautia esiintyy myös kissoilla. Yleensä tarvitaan päivystysleikkaus, ja oireiden tunnistaminen ajoissa voi pelastaa lemmikkisi hengen. Tässä artikkelissa kerromme, miltä oireet näyttävät, kuinka nopeasti kohtutulehdus kehittyy, miksi pelkät antibiootit eivät riitä, miten hoidamme sen Eläinklinikka Saaressa, mitä toipuminen vaatii ja miten taudin voi ehkäistä.

Mitkä ovat koiran kohtutulehduksen oireet?

Selvin merkki on märkäinen emätinvuoto – kellertävää, ruskehtavaa tai vanhan veren väristä, usein pahanhajuista – ja se, että koira nuolee takapäätään tavallista enemmän. Tällöin kyseessä on niin sanottu avoin kohtutulehdus. Suljetussa kohtutulehduksessa kohdunkaula on kiinni, mitään ei valu ulos, ja koira sairastuu nopeammin, mutta oireet ovat epämääräisempiä: se juo ja virtsaa selvästi tavallista enemmän, ei suostu syömään, on väsynyt ja apaattinen, oksentelee, vatsa on turvonnut tai kipeä, ja sillä on kuumetta tai vakavissa tapauksissa alilämpöä. Jos steriloimaton narttu on vetämätön ja juo paljon viikkoja tai kuukausia juoksuajan jälkeen, mene eläinlääkäriin samana päivänä.

Miksi pyometra on hengenvaarallinen?

Suljetussa pyometrassa bakteerit ja myrkylliset aineet imeytyvät kohdusta verenkiertoon aiheuttaen sepsiksen (verenmyrkytyksen). Tämä voi johtaa munuaisten vajaatoimintaan, vatsakalvontulehdukseen, veren hyytymishäiriöihin (DIC) ja monielinvaurioon. Hoitamaton pyometra on lähes aina kuolemaan johtava. Myös kohtu voi revetä, jolloin märkä vuotaa vatsaonteloon.

Miten kohtutulehdusta hoidetaan?

Hoito on päivystysleikkaus, jossa tulehtunut kohtu ja munasarjat poistetaan (ovariohysterektomia) – sama toimenpide kuin sterilointi, mutta sairaalle potilaalle, jonka kohtu on laajentunut ja hauras, joten leikkaus tehdään erityisen huolellisesti. Ennen leikkausta koiran tila vakautetaan suonensisäisellä nesteytyksellä ja antibiooteilla, ja elintoimintoja seurataan jatkuvasti inhalaatioanestesian aikana. Ennuste leikkauksella on hyvä: yli 90 % koirista toipuu, ja kun kohtu ja molemmat munasarjat on poistettu, tauti ei voi palata; harvinainen ”tynkäpyometra” syntyy vain, jos leikkauksessa jää jäljelle pala kohtua ja munasarjaa. Leikkauksen viivyttäminen on juuri se, mikä muuttaa kohtutulehduksen tavallisesta päivystysleikkauksesta taisteluksi elämästä ja kuolemasta.

Miten kohtutulehduksen voi ehkäistä?

Sterilointi poistaa riskin lähes kokonaan, koska kohtu ja molemmat munasarjat poistetaan – ainoa poikkeus on harvinainen tynkäpyometra, jos pala munasarjaa tai kohtua jää jäljelle. Emme kuitenkaan suosittele sterilointia rutiininomaisesti jokaiselle terveelle naaraalle: toimenpiteessä on sekä hyötyjä että haittoja, ja niiden painoarvo vaihtelee yksilöittäin. Käymme ne kanssasi läpi ja teemme päätöksen yhdessä – lue lisää sterilointisivultamme. Jos pidät narttusi steriloimattomana, opettele oireet ja seuraa sitä tarkasti kahden kuukauden ajan jokaisen juoksuajan jälkeen, ja vältä estrogeenipohjaisia ”vahinkoastutuspistoksia”, jotka lisäävät riskiä selvästi; myös hormonaaliset juoksunestohoidot (progestiinit) on yhdistetty kohtutulehdukseen, joskaan laaja suomalainen tutkimus ei vahvistanut voimakasta yhteyttä. Kysy meiltä turvallisemmista vaihtoehdoista.

Eturistisiteen (cranial cruciate ligament, CCL) repeämä on koirien yleisin ortopedinen ongelma ja sitä esiintyy myös kissoilla. Lateral suture eli ekstrakapsulaari lateraalisuturaatio on tehokas ja pitkään käytetty kirurginen menetelmä, jossa polvinivel stabiloidaan synteettisellä tukimateriaalilla nivelen ulkopuolelta. Menetelmä sopii erinomaisesti pienille koirille sekä kissoille. Klinikallamme leikkauksen suorittaa eläinlääkäri Pamela, jolla on laaja kokemus ortopedisistä toimenpiteistä.

Miten lateral suture toimii?

Leikkauksessa polvinivel avataan ja tarkastetaan: repeytyneen ristisiteen jäänteet poistetaan ja nivelkierukat (meniskit) tutkitaan vaurioiden varalta. Tämän jälkeen nivelen ulkopuolelle asennetaan vahva monofilamenttinen nylonlanka, joka kierretään reisiluun takaosan (fabella) ympäri ja kiinnitetään sääriluun etuosaan poratun tunnelin kautta. Lanka kiristetään ja lukitaan metallisilla puristusholkeilla (crimp clamp). Tämä stabiloi polvinivelen ja estää sääriluun liukumisen eteenpäin – aivan kuten terve ristiside tekisi. Lanka toimii väliaikaisena tukirakenteena, kunnes kehon oma sidekudos (periartikulaarinen fibroosi) muodostuu nivelen ympärille ja tarjoaa pysyvän vakauden.

Kenelle lateral suture sopii?

Lateral suture on erinomainen valinta pienille koirille (alle 15 kg) ja kissoille – näillä potilailla onnistumisprosentti on yli 90 %. Menetelmä sopii hyvin myös keskikokoisille koirille (15–25 kg) sekä iäkkäämmille, rauhallisemmille suurille koirille. Kissoilla lateral suture on eturistisiteen korjauksen standardimenetelmä, sillä kissojen kevyt ruumiinrakenne sopii tekniikkaan erinomaisesti. Aktiivisille ja suurille koirille (yli 25 kg) suosittelemme TTA-leikkausta, joka muuttaa polven biomekaniikkaa pysyvästi.

Toipuminen

Leikkauksen jälkeen ensimmäiset 6 viikkoa ovat kriittisiä: liikkumista rajoitetaan tiukasti, jotta sidekudos ehtii muodostua nivelen ympärille. Koira ulkoilutetaan lyhyillä talutushihnakävelyillä (5–15 minuuttia) ja hyppiminen, juokseminen ja portaat ovat kiellettyjä. Tikit poistetaan noin 2 viikon kohdalla. 6–8 viikon kontrollikäynnillä arvioidaan paraneminen ja kävelylenkkejä pidennetään asteittain. Noin 12–16 viikon kohdalla useimmat potilaat palaavat normaaliin aktiivisuuteen. Kuntoutus – esimerkiksi vesijuoksumatto – nopeuttaa toipumista merkittävästi.

Riskit ja komplikaatiot

Komplikaatioriski on pieni (5–17 %), ja suurin osa komplikaatioista on lieviä: turvotusta, serooman muodostumista tai lievää infektiota. Harvinaisempi mutta kliinisesti merkittävä komplikaatio on myöhäinen nivelkierukkavaurio (noin 7 %), joka voi ilmetä viikkojen tai kuukausien kuluttua äkillisenä ontumisena. Langan pettäminen on mahdollista erityisesti ylipainoisilla tai aktiivisilla koirilla. Paras keino ehkäistä komplikaatioita on noudattaa kuntoutusohjeita tarkasti.

Lateral suture vai TTA?

Klinikallamme käytämme kahta menetelmää eturistisiteen korjaukseen. Lateral suture stabiloi nivelen synteettisellä langalla ilman luun sahaamista – se on lyhyempi toimenpide, edullisempi ja erinomainen vaihtoehto pienille ja keskikokoisille potilaille. TTA muuttaa polven biomekaniikkaa pysyvästi siirtämällä sääriluun kyhmyä ja on parempi valinta aktiivisille ja suuremmille koirille. Arvioimme aina yksilöllisesti, kumpi menetelmä sopii parhaiten juuri sinun lemmikillesi.

Milloin kannattaa ottaa yhteyttä?

Ristisidevauriota kannattaa epäillä, jos koira tai kissa ontuu takajalkaansa, ei halua hypätä tai nousta portaita, jäykistelee levon jälkeen tai liikunnan aikana jalka "pettää". Oireet voivat alkaa äkillisesti tai kehittyä hitaasti viikkojen kuluessa. Varhainen diagnoosi parantaa ennustetta merkittävästi – varaa aika ortopediseen tutkimukseen, niin arvioimme tilanteen ja suosittelemme parhaiten sopivan hoitovaihtoehdon.

Hinta

Lateral suture -leikkauksen hinta klinikallamme on kissalle 950 euroa ja koiralle 1 200 euroa. Hinta sisältää leikkausta edeltävän tutkimuksen, anestesian ja sen valvonnan, itse leikkauksen ja välittömän jälkihoidon. Vertailun vuoksi TTA-leikkauksen hinta on 1 700–1 800 euroa.

Euroopan siili (Erinaceus europaeus) on yksi rakastetuimmista villieläimistämme – ja yksi nopeimmin katoavista lajeista. Lokakuussa 2024 IUCN nosti siilin uhanalaisuusluokituksen luokasta "elinvoimainen" luokkaan "silmälläpidettävä", koska kannat ovat vähentyneet monin paikoin jopa yli 30 % kymmenessä vuodessa. Suomessa siili elää levinneisyytensä pohjoisrajalla, mikä tekee kannastamme erityisen haavoittuvan. Tässä artikkelissa käymme läpi siilin tilanteen, uhat ja sen, miten jokainen voi auttaa.

Kannan romahdus Euroopassa

Siilikanta on laskenut dramaattisesti kaikkialla Euroopassa. Iso-Britanniassa maaseudun siilikanta on pienentynyt 30–75 % vuodesta 2000 ja siili on luokiteltu vaarantuneeksi (Vulnerable). Saksassa kanta on puolittunut Baijerissa kymmenessä vuodessa. Alankomaissa siili on luokiteltu erittäin uhanalaiseksi (Endangered). Ruotsissa ja Norjassa kannan arvioidaan laskeneen yli 30 %. Vuonna 2025 julkaistu kattava tutkimus (Biological Conservation) vahvisti, että siilikanta on pienentynyt yli puolessa niistä Euroopan maista, joissa laji esiintyy. Euroopan parlamentissa on käynnistetty työ EU:n laajuisen siilien suojelustrategian luomiseksi.

Siili Suomessa

Suomessa siili elää levinneisyytensä pohjoisrajalla – yhtenäinen esiintymisalue ulottuu suunnilleen Tornio–Kuhmo-linjalle asti. Siili on rauhoitettu luonnonsuojelulain (9/2023) nojalla. Vuoden 2019 uhanalaisuusarvioinnissa siili luokiteltiin Suomessa elinvoimaiseksi (LC), mutta kannan kehityksestä ei ole järjestelmällistä seurantatietoa. Siili tarvitsee vähintään 155 päivää vuodessa ilman pakkasta lisääntyäkseen ja kerätäkseen riittävät rasvavarastot talvihorrokseen – Suomen lyhyt kesä tekee tästä haastavaa. Siilit elävät meillä lähes yksinomaan ihmisasutuksen läheisyydessä: pihoilla, puistoissa ja puutarhoissa.

Miksi siilit vähenevät?

Suurimmat uhat ovat ihmisen aiheuttamia. Liikenne tappaa Euroopassa vuosittain satoja tuhansia siilejä – esimerkiksi Alankomaissa jopa 340 000 ja Belgiassa 230 000–350 000. Elinympäristöjen pirstoutuminen umpinaisilla aidoilla estää siilien liikkumisen. Maatalouden tehostuminen, torjunta-aineet ja hyönteiskato vähentävät ravintoa. Tanskassa 2024 julkaistu tutkimus osoitti, että 84 % tutkituista siileistä oli altistunut jyrsijämyrkyille ja 43 % hyönteismyrkyille. Ilmastonmuutos aiheuttaa ennenaikaisia heräämisiä talvihorroksesta, jotka kuluttavat kriittisiä rasvavarastoja.

Robottiruohonleikkurit – kasvava uhka

Robottiruohonleikkurit ovat nousseet yhdeksi merkittävimmistä siilien uhista. Oxfordin yliopiston ja Leibniz-instituutin vuonna 2024 julkaisemassa tutkimuksessa testattiin 19 robottileikkurimallia – osa vahingoitti siilejä, osa ei aiheuttanut havaittavaa vaaraa. Saksassa dokumentoitiin 16 kuukauden aikana 370 sähkökäyttöisten puutarhatyökalujen vahingoittamaa siiliä, joista lähes puolet kuoli. Todellinen luku on huomattavasti suurempi. Siilit ovat yöeläimiä, ja robottiruohonleikkurit toimivat usein öisin valvomattomina – siilin puolustusmekanismi (keräytyminen palloksi) ei suojaa teriltä. Tärkein viesti: älä koskaan käytä robottiruohonleikkuria yöllä.

Miten voit auttaa siilejä?

Tee siiliaukko aitaan – 13 × 13 cm:n reikä aidan alaosassa riittää ja mahdollistaa siilien liikkumisen pihojen välillä. Tämä on yksittäisistä tavoista vaikuttavin. Älä käytä robottiruohonleikkuria hämärän jälkeen. Jätä puutarhaan villiintyneitä alueita – lehtikasat ja risukot tarjoavat pesäpaikkoja. Tarjoa raikasta vettä matalassa astiassa. Lisäruokana sopii kissanruoka (lihapohjaista, ei kalaa) – älä koskaan anna leipää tai maitoa, ne aiheuttavat ripulia. Vältä torjunta-aineita ja etanasyöttejä – siilit ovat luonnon parhaita etanan- ja kotiloiden torjujia. Tarkista aina nuotiopaikat ja lehtikasot ennen polttamista. Asenna lammikkoon nousuramppi, sillä siilit uivat mutta väsyvät nopeasti.

Rakenna siilille talvipesä

Yksi parhaista tavoista auttaa siilejä on rakentaa talvipesä eli siilitalo. Suomessa talvihorros kestää jopa 8 kuukautta – lokakuusta huhtikuuhun – ja hyvä pesä voi ratkaista siilin selviytymisen. Suomen luonnonsuojeluliiton ja WWF Suomen ohjeiden mukaan talvipesän rakentaminen on yksinkertaista:

Käsittelemättömistä laudoista (EI vaneria – vaneri ei hengitä ja homehtuu) rakennetaan noin 40 × 40 × 40 cm:n laatikko ILMAN pohjaa – avoin pohja päästää virtsan valumaan maahan eikä siili jäädy märkään pohjaan. Yhdelle seinälle sahataan 10 × 15 cm:n sisäänkäynti aukko, johon kiinnitetään kolmesta laudasta rakennettu 15–20 cm:n tunneli – tunneli estää kettuja ja kissoja pääsemästä sisään. Molempiin yläkulmiin porataan tuuletusreiät (homeenesto). Kansi tehdään irroitettavaksi ja päällystetään kattohuovalla vesisateelta suojaksi. Sisälle levitetään ensin soraa (salaojitus), sitten multaa, sammalta ja lopuksi tila pakataan täyteen kuivia lehtiä (vaahteran lehdet ovat siilien suosikkeja) ja heinää. Pesä sijoitetaan rauhalliseen, varjoisaan paikkaan pohjoissuuntaan – EI aurinkoiselle puolelle, sillä keväinen aurinko herättäisi siilin liian aikaisin. Suuntaa sisäänkäynti tuulelta suojaan. Pesän tulee olla valmis viimeistään syyskuun lopussa, mielellään jo elokuussa. Lokakuun ja huhtikuun välillä pesää ei saa avata eikä häiritä – lumen alla oleva pesä on lämmin ja turvallinen. Älä koskaan poista lunta pesän päältä. Keväällä (touko-kesäkuussa) pesä puhdistetaan hansikkaat kädessä, pestään kuumalla vedellä ja täytetään uudelleen tuoreilla lehdillä.

Siili kurkistaa puisesta suojastaan. Yksinkertainenkin siilitalo voi pelastaa siilin hengen talvella. Kuva: Alexas Fotos / Pexels.

Yksityiskohtaiset rakennus­ohjeet kuvien kanssa löydät täältä: Suomen luonnonsuojeluliitto (sll.fi), WWF Suomi (wwf.fi) ja YLE Strömsö (yle.fi).

Osaatko rakentaa siilitalon ja haluaisit rakentaa myös muille? Ota meihin yhteyttä – yhdistämme sinut apua tarvitsevien kanssa. Yhdessä voimme auttaa Vaasan alueen siilejä selviytymään talvesta.

Löysitkö loukkaantuneen siilin?

Siili tarvitsee apua, jos se horjuu tai makaa kyljellään, liikkuu päivänvalossa (terve siili on yöeläin), sillä on näkyviä vammoja tai kärpäsen toukkia, tai se on syksyllä (syyskuusta lähtien) pieni – alle 600 g. Alkukesällä pienet siilit ovat usein poikasia, jotka syntyvät kesä–heinäkuussa ja painavat vain 120–350 g: tämä on normaalia. Mutta syyskuusta lähtien alle 600 g painava siili ei selviä Suomen talvihorroksesta ilman apua. Nosta siili paksut hansikkaat kädessä ja aseta se korkeareunaisen pahvilaatikon sisälle, jossa on pyyhe pohjalla. Tarjoa lämpöä – lämpimällä vedellä täytetty, pyyhkeeseen kääritty kuumavesipullo on esimerkiksi helppo vaihtoehto. Tarjoa vettä ja kissan ruokaa. Ota yhteyttä eläinlääkäriin mahdollisimman pian. Eläinklinikka Saarella hoidamme yhteistyössä Nordic Wildlife Caren kanssa myös loukkaantuneita siilejä – tuo eläin klinikalle, niin annamme ensiavun ja järjestämme tarvittaessa jatkohoidon.

Vasemmalla: 420 g siili, oikealla: 750 g siili – puhelin kokovertailuna. Syksyllä alle 600 g painava siili ei selviä talvihorroksesta ja tarvitsee apua, mutta alkukesällä pienet siilit ovat usein terveitä poikasia. Kuva: Eläinklinikka Saari.

Siilin elämää lyhyesti

Siili on yöeläin, joka kulkee noin 1–2 km yössä ravintoa etsien. Aikuinen siili painaa 600–1 100 g ja sillä on noin 5 000–6 000 piikkiä. Ravintona ovat kovakuoriaiset, toukat, etanat, kotilot, madot ja hyönteiset – siili on puutarhurin paras ystävä. Talvihorros kestää Suomessa noin lokakuusta huhtikuuhun: ruumiinlämpö laskee 35 asteesta jopa 1–4 asteeseen ja syke putoaa 190:stä noin 20 lyöntiin minuutissa. Lisääntymiskausi on huhti–syyskuussa, ja naaras synnyttää keskimäärin 4–5 poikasta. Siilin keskimääräinen elinikä luonnossa on 2–3 vuotta. Suomessa siili tarvitsee vähintään noin 450–600 gramman painon selviytyäkseen talvihorroksesta.

Eläinlääkärikäynti on monelle kissalle stressaava kokemus. Vieras ympäristö, oudot hajut, koirien läsnäolo ja vieraiden ihmisten käsittely voivat laukaista voimakkaan stressireaktion. Stressi ei ole vain epämukavaa – se vaikuttaa myös tutkimustuloksiin: stressaantuneen kissan verensokeri voi nousta useita millimooleja litrassa ja kohota selvästi poikkeaviin lukemiin – akuutisti stressaantuneilla kissoilla on mitattu jopa 16–30 mmol/l:n arvoja (ns. stressihyperglykemia), joten yksittäistä korkeaa arvoa ei voi tulkita suoraan diabetekseksi. Myös verenpaine voi nousta vastaanotolla: tutkimuksessa systolinen paine nousi keskimäärin noin 18 mmHg, mutta yksittäisillä kissoilla nousu oli jopa noin 75 mmHg, ja osalla paine myös laski. Eläinklinikka Saarella olemme panostaneet kissojen hyvinvointiin ja saaneet kansainvälisen ISFM-järjestön Cat Friendly Clinic Silver -sertifikaatin.

Stressin merkit kissalla

Stressaantunut kissa osoittaa merkkejä kehonkielellään: pupillit laajenevat, korvat painuvat litteiksi tai sivuille, keho jäykistyy ja häntä painuu kiinni vartaloon. Kissa voi sihistä, murista, yrittää paeta tai jähmettyä paikoilleen. Stressioireita ovat myös liiallinen nuoleminen, haukottelu, huulten lipominen sekä pahimmillaan virtsan tai ulosteen hallitsematon karkaaminen. Nämä reaktiot ovat tyypillisiä stressiperäisiä oireita— ne kertovat, että kissa kokee tilanteen uhkaavaksi.

Feliway – kissan oma rauhoittava viesti

Kun kissa tuntee olonsa turvalliseksi, se hieroo päätään ja poskiaan kalusteisiin ja jättää niihin kasvojensa feromoneja (F3-fraktio). Feliway on synteettinen vastine tälle feromonille. Sen ajatellaan vaikuttavan niiden aistiratojen kautta, joilla kissa havaitsee feromoneja; tarkkaa vaikutusreittiä ei tiedetä varmuudella. Feromonivalmisteiden näyttö on ristiriitaista: riippumattomassa katsauksessa ei seitsemän kissatutkimuksen perusteella löytynyt vakuuttavaa näyttöä hyödystä, kun taas vuonna 2023 julkaistussa katsauksessa todettiin kohtalaista näyttöä siitä, että valmiste vähentää joitakin stressin merkkejä. Samassa katsauksessa todettiin, ettei feromonivalmistetta pidä käyttää ainoana keinona, ja myönteisimmät tulokset ovat useimmiten valmistajan rahoittamista tutkimuksista. Käytämme Feliwayta klinikallamme yhtenä tukitoimena muiden joukossa – se ei korvaa rauhallista käsittelyä eikä kissaa varten suunniteltuja tiloja. Käytämme Feliway-haihdutinta vastaanotto- ja odotustiloissa sekä Feliway-suihketta tutkimuspöydillä ja pyyhkeillä.

Cat Friendly Clinic Silver – mitä se tarkoittaa?

ISFM:n (International Society of Feline Medicine) Cat Friendly Clinic -ohjelma on kansainvälinen sertifiointijärjestelmä, joka asettaa standardit kissojen hoidolle eläinklinikoilla. Ohjelma edellyttää jokaiselta sertifioidulta klinikalta muun muassa nimettyä kissavastaavaa (Cat Advocate), kissaystävällisiä käsittelytapoja – emme koskaan nosta kissaa niskasta – sekä henkilökunnan koulutusta stressin merkkien tunnistamiseen. Silver-taso edellyttää näiden lisäksi kissoille erillistä odotustilaa erillään koirista. Sertifikaatti uusitaan kolmen vuoden välein. Vaatimusten lisäksi olemme omasta aloitteestamme järjestäneet hoitotilat niin, että kissa voi piiloutua ja olla näkösuojassa. Ohjelma pitää feromonivalmisteita hyödyllisenä lisänä, mutta ei edellytä niitä millään tasolla.

Näin valmistaudut kissasi eläinlääkärikäyntiin

Jätä kuljetuslaatikko kotona pysyvästi esille avoimena – laita sisälle pehmeä peitto ja herkkuja, jotta kissa oppii yhdistämään laatikon turvalliseen paikkaan. Voit halutessasi suihkuttaa Feliway-suihketta kuljetuslaatikon sisälle (8–10 suihkausta) vähintään 15 minuuttia ennen kissaa – alkoholin tulee haihtua ensin. Peitä kuljetuslaatikko pyyhkeellä autossa ja odotustilassa. Jos on mahdollista että kissalta otetaan verinäytteitä, pidä kissa ravinnotta 8–12 tuntia ennen käyntiä. Aseta kuljetuslaatikko klinikalla korotettuun paikkaan – ei lattialle. Klinikalla voitte ilmoittautumisen jälkeen odottaa vuoroanne kissojen omassa erillisessä odotustilassa. Tutkimushuoneessa anna kissan tulla ulos kantokopastaan vapaaehtoisesti tai pyydä meitä avaamaan laatikon yläosa – emme koskaan vedä kissaa ulos väkisin.

Puhkeamaton hammas on hammas, joka ei ole noussut normaalisti suuonteloon vaan jäänyt leukaluun sisään. Tila on koirilla melko harvinainen – kliinisissä röntgentutkimuksissa noin 1–2 % koirista – mutta lyhytkuonoisilla (brakykefaalisilla) roduilla selvästi yleisempi. Puhkeamattoman hampaan ympärille voi kehittyä kysta, nestettä täynnä oleva rakenne, joka kasvaa hitaasti ja tuhoaa leukaluuta. Ilman hammasröntgenkuvausta tilanne jää havaitsematta, kunnes vahinko on jo merkittävä. Klinikallamme suoritamme hammasröntgenkuvaukset ja puhkeamattomien hampaiden kirurgiset poistot.

Mikä on dentigeroottinen kysta?

Normaalissa hampaan kehityksessä hampaan kruunua ympäröivä kiillekalvo (ns. redusoitu kiille-epiteeli) hajoaa hampaan puhjetessa. Kun hammas ei puhkea, tämä epiteelikerros jää ehjäksi ja nesteen kertyessä sen ympärille muodostuu kysta. Kysta kasvaa hitaasti mutta väistämättä: neste aiheuttaa painetta, joka aktivoi leukaluun syöjäsolut (osteoklastit). Tutkimusten mukaan 29–50 % puhkeamattomista hampaista kehittää kystan.

Oireet – usein oireeton

Hammasaihekysta on usein täysin oireeton alkuvaiheessa – tämä tekee siitä erityisen salakavalan. Yleisin löydös on "puuttuva hammas" suun tarkastuksessa: hammas, jonka pitäisi olla paikallaan, mutta ei näy päällepäin. Muita merkkejä voivat olla leuan turvotus, viereisten hampaiden siirtyminen tai kallistuminen, ja pitkälle edenneissä tapauksissa fisteli eli märkäkäytävä. Pahimmassa tapauksessa kysta heikentää leukaluuta niin paljon, että syntyy patologinen murtuma – leuka murtuu normaalista kuormituksesta.

Riskirodut

Lyhytkuonoiset rodut (brakykefaaliset) ovat suurimmassa vaarassa, koska niiden lyhentynyt leuka ei tarjoa riittävästi tilaa kaikille hampaille. Erityisesti bokserit, englanninbulldogit, ranskanbulldogit, bostoninterrierit, mopsit ja shih tzut ovat suurentuneen riskin omaavia rotuja. Myös pienet rodut kuten maltankoira, yorkshirenterrieri, chihuahua, kääpiövillakoira ja mäyräkoira ovat riskissä. Kissoilla puhkeamattomat hampaat ja hammasaihekystat ovat harvinaisia, mutta mahdollisia – samat periaatteet pätevät.

Diagnoosi – hammasröntgen on välttämätön

Puhkeamatonta hammasta ja hammasaihekystaa ei voi havaita paljaalla silmällä – ainoa tapa on hammasröntgen. Röntgenkuvassa näkyy selkeärajainen, pyöreä tai soikea alue (nestettä sisältävä onkalo) puhkeamattoman hampaan kruunun ympärillä. Röntgenkuva paljastaa myös luukadon laajuuden ja vaikutuksen viereisiin hampaisiin. Siksi suosittelemme täyden suun röntgenkuvausta jokaisen hammashoidon yhteydessä – tutkimukset osoittavat, että hammasröntgen paljastaa kliinisesti merkittäviä, silmämääräisesti näkymättömiä löydöksiä huomattavalla osalla potilaista (Verstraete ym. 1998).

Hoito – kirurginen poisto

Hoitona on puhkeamattoman hampaan ja kystaonkalon perusteellinen kirurginen poisto, jotta kaikki epiteelisolut saadaan poistettua. Toimenpiteessä nostetaan limakalvoläppä, avataan luussa ikkuna, poistetaan hammas ja kysta kokonaisuudessaan, ja suljetaan haava. Luuontelo täyttyy uudella luulla 2–6 kuukauden kuluessa. Hoitamattomana kysta jatkaa kasvuaan, tuhoaa luuta ja voi johtaa patologiseen murtumaan – kysta ei koskaan parane itsestään. Eläinklinikka Saarella suoritamme puhkeamattomien hampaiden kirurgiset poistot ja kystakaavinta on osa hammashoidon palvelujamme – varaa aika hammastutkimukseen, niin arvioimme tilanteen.

Ennuste

Varhain havaitun ja täydellisesti poistetun hammasaihekystan ennuste on erinomainen. Uusiutumisriski on pieni, kun kystan seinämä on poistettu kokonaan. Ennuste on heikompi, jos kysta on kasvanut suureksi, luuta on tuhoutunut laajasti tai leuka on jo murtunut. Siksi varhainen diagnoosi on ratkaiseva – hammasröntgen on paras keino löytää puhkeamattomat hampaat ennen kuin kysta ehtii muodostua.

Gastroskopia on tähystystutkimus, jossa taipuisa kameraendoskooppi viedään suun kautta ruokatorveen, vatsalaukkuun ja pohjukaissuoleen. Tutkimus mahdollistaa limakalvojen tarkastelun reaaliajassa monitorilta, koepalojen oton ja vierasesineiden poiston – kaikki ilman kirurgista viiltoa. Gastroskopia on yksi yleisimmistä tähystystoimenpiteistä eläinlääketieteessä, ja se on erityisen arvokas työkalu kroonisten vatsaoireiden selvittämisessä ja vierasesineiden poistossa.

Vierasesineiden poisto – leikkauksen vaihtoehto

Vierasesineen poisto on gastroskopian yleisimpiä käyttöaiheita. Tutkimusten mukaan endoskooppinen poisto onnistuu 83–88 % tapauksista. Koirilla yleisimmät vierasesineet ovat sukat, muovinpalat, kankaat, luut ja lelut. Kissoilla tyypillisimpiä ovat neulat, langat, kengännauhat ja kumilenkit. Endoskooppinen poisto on huomattavasti vähemmän invasiivinen kuin leikkaus: komplikaatioriski on merkittävästi pienempi, toipuminen nopeampaa, ja lemmikki pääsee kotiin samana päivänä. Vierasesineen nielemisen jälkeen nopea hoitoon hakeutuminen on tärkeää – yli 24 tuntia vierasesineen syömisen jälkeen hoito on haastavampaa ja ennuste heikkenee.

Kroonisten vatsaoireiden selvittäminen

Gastroskopia on välttämätön työkalu kroonisen oksentelun, ripulin, laihtumisen ja ruokahaluttomuuden syyn selvittämisessä. Tähystyksen aikana otetaan koepaloja limakalvoista. Koepalat otetaan aina, vaikka limakalvo näyttäisi normaalilta – monissa merkittävissä sairauksissa limakalvo voi näyttää silmämääräisesti terveeltä. Gastroskopia paljastaa myös vatsalaukun kasvaimet, polyypit, haavaumat ja tulehdusmuutokset.

Toimenpide

Gastroskopia tehdään yleisanestesiassa. Lemmikki pidetään paastolla 12–18 tuntia ennen toimenpidettä. Taipuisa endoskooppi viedään suun kautta ruokatorveen ja edelleen vatsalaukkuun ja pohjukaissuoleen. Kamera välittää teräväpiirtokuvaa monitorille reaaliajassa. Endoskoopin työkanavan kautta voidaan käyttää biopsiapihtejä koepalojen ottoon, tarttumapihtejä vierasesineiden poistoon sekä huuhtelukatetria. Diagnostinen gastroskopia kestää tyypillisesti 15–30 minuuttia, vierasesineen poisto keskimäärin noin tunnin.

Edut verrattuna leikkaukseen

Gastroskopia on minimaalisesti invasiivinen – ei viiltoa, ei tikkejä vatsalaukkuun tai suoleen. Lemmikki toipuu nopeammin, kipua on vähemmän ja infektioriski on pienempi. Useimmat potilaat pääsevät kotiin samana päivänä ja voivat syödä jo muutaman tunnin kuluttua. Komplikaatioriski on erittäin matala: vatsalaukun perforaatioriski on vain 0,1 % koirilla ja 1,6 % kissoilla. Gastroskopia on sekä diagnostinen että hoidollinen – samassa toimenpiteessä voidaan tutkia, ottaa koepaloja ja poistaa vierasesine.

Milloin hakeutua tutkimukseen?

Ota yhteyttä, jos lemmikkisi oksentelee toistuvasti, laihtuu selittämättömästi, välttelee ruokaa, ulosteessa on verta tai limaa, tai epäilet vierasesineen nielemistä. Eläinklinikka Saarella suoritamme gastroskopiatutkimukset ja vierasesineiden endoskooppiset poistot – varaa aika tutkimukseen.

Hammasresorptio on sairaus, jossa erikoistuneet solut (odontolastit) tuhoavat hampaan kovakudosta – kiillettä, dentiiniä ja hammassementtiä. Sairaus koskettaa sekä kissoja että koiria ja on paljon yleisempi kuin moni omistaja uskoo. Kissoilla esiintyvyys on 20–67 %, ja yli 5-vuotiailla jopa 75 %. Suomalaisessa 8 115 kissan tutkimuksessa hammasresorptiota todettiin noin 21 %:lla hammastutkituista kissoista, ja tietyillä roduilla – kuten eurooppalaisella lyhytkarvalla, ragdollilla ja cornish rexillä – riski oli kohonnut. Koirilla esiintyvyys on vastaavasti merkittävä: täyden suun röntgenkuvauksessa jopa 54 % koirista kärsi hammasresorptiosta, ja riski kasvaa erityisesti 9–11 vuoden iässä. Molemmilla lajeilla yleisimmin vaurioituvat hampaat ovat välihampaat (premolaarit). Sairaus on erityisen salakavala, koska sekä kissat että koirat peittävät suukipua – moni lemmikki syö ja käyttäytyy "normaalisti" vaikka kärsii merkittävästä kroonisesta kivusta.

Tyypit – miksi röntgen ratkaisee hoidon

Hammasresorptio jaetaan kolmeen tyyppiin, ja erottelu vaatii aina hammasröntgenkuvan. Tyypissä 1 hammas tuhoutuu paikallisesti ja tulehduskudos korvaa menetetyn hampaan – röntgenkuvassa näkyy tummia alueita, mutta hampaan juuret ja parodontaaliligamentti ovat edelleen tunnistettavissa. Tyypissä 2 hampaan juuri korvautuu luulla ja sulautuu leukaluuhun – röntgenkuvassa juuret näkyvät epäselvästi tai katoavat kokonaan ympäröivään luuhun. Tyypissä 3 samassa hampaassa esiintyy molemmat edellämainituista. Tyyppi 2 on yleisempi, ja syytä pidetään tuntemattomana. Tyyppi 1 liittyy usein paikalliseen tulehdukseen.

Oireet – piilevä kipu

Hammasresorptio on usein huomaamaton sairaus – eläimet ovat evoluution myötä oppineet peittämään suukipua, koska luonnossa kivun näyttäminen tekee eläimestä saaliin. Omistaja voi huomata hienovaraisia merkkejä: ruoan putoilu suusta, pään kallistaminen syödessä, pureskelu vain toisella puolella, pureskelematta nieleminen, lisääntynyt kuolaaminen, leuan vapina tai naksuminen, kovien lelujen tai luiden välttely, ärtyisyys, vetäytyminen tai huonontunut turkki. Moni lemmikki jatkaa syömistä kivusta huolimatta. Kliinisessä tutkimuksessa voidaan nähdä vaaleanpunaisia pisteitä ikenessä (tulehduskudos kasvaa hampaan vaurioon), puuttuvia hampaita tai paikallista ientulehdusta yksittäisen hampaan ympärillä.

Diagnoosi – hammasröntgen löytää 2,4-kertaisesti

Hammasröntgen on ainoa tapa todeta hammasresorptio luotettavasti. Tutkimusten mukaan röntgen löytää 2,4 kertaa enemmän vaurioituneita hampaita kuin pelkkä kliininen tutkimus. Noin 60 % hampaan rakenteesta on ikenen alla näkymättömissä. Röntgenkuva paljastaa myös vaurion tyypin (1, 2 vai 3), mikä suoraan määrittää hoidon. Suosittelemme täyden suun hammasröntgenkuvausta yleisanestesiassa kaikille potilaille – erityisesti iäkkäämmille lemmikeille. "Puuttuva hammas" suun tarkastuksessa ei aina tarkoita että kyseistä hammasta ei olisi ollenkaan – hammas on voinut resorboitua ikenen alle.

Hoito – tyyppi määrittää menetelmän

Tyypin 1 hoito on kirurginen poisto – sekä kruunu että kaikki juuret poistetaan kokonaan, koska parodontaaliligamentti on ehjä ja juurissa voi olla tulehduskudosta. Tyypin 2 hoito on kruunun amputaatio – koska juuret ovat korvautumassa luulla, niitä ei tarvitse eikä tule yrittää poistaa (ankyloituneen juuren poistoyritys voi johtaa leukaluun murtumaan). Tyypin 3 hoito on sama kuin tyypin 1 – täydellinen poisto. Paikkausta tai fluorihoitoa ei suositella – tutkimuksissa 72 % paikatuista hampaista vaurioitui hoidosta huolimatta. Hammasresorptio ei koskaan parane itsestään. Eläinklinikka Saarella suoritamme hammasröntgenkuvaukset ja hampaiden kirurgiset poistot – varaa aika hammastutkimukseen.

Hoidon jälkeen – dramaattinen muutos

Omistajat raportoivat usein hämmästyttävästä muutoksesta 24–48 tunnin kuluessa poistosta: lemmikki on energisempi, syö paremmin, on sosiaalisempi ja iloisempi. Tämä muutos itsessään todistaa, kuinka paljon kipua eläimellä on ollut vaikka ei sitä ehkä silloin näyttänytkään. Ennaltaehkäisyä ei tunneta, koska sairauden syy on edelleen tuntematon – paras suoja on säännöllinen hammastutkimus yleisanestesiassa, jotta vauriot löydetään varhain ja hoito voidaan aloittaa ajoissa.

Rokotukset ovat tehokkain tapa suojata lemmikkiä vakavilta tartuntataudeilta. Suomessa rokotussuositukset antaa Ruokavirasto. Muutamaa lakisääteistä vaatimusta lukuun ottamatta (ks. alempana kohdat Rabies Suomessa ja Matkustaminen lemmikin kanssa) ne eivät ole sitovia – eläinlääkäri tekee aina yksilöllisen arvion. Suositukset perustuvat kansainvälisiin WSAVA:n ohjeisiin (2024); kissojen osalta suomalainen kissalääketieteen yhdistys Catus on sovittanut ne Suomen oloihin.

Koirien perusrokotteet

Koiran perusrokotus suojaa penikkataudilta (D), tarttuvalta maksatulehdukselta (H) ja parvovirukselta (P). Se annetaan yleensä DHPPi-yhdistelmärokotteena, joka suojaa lisäksi parainfluenssalta (Pi), yhdeltä kennelyskän aiheuttajista. Ruokavirasto suosittelee rokotusta rabiesta (raivotautia) vastaan kaikille lemmikkikoirille, ja lain mukaan se on pakollinen metsästykseen käytettäville koirille ja viranomaisten palveluskoirille. Koska suoja parainfluenssaa vastaan on lyhytkestoinen, suosittelemme kaikille koirille vuosittaista kennelyskärokotusta (parainfluenssa + Bordetella). Rokotusta leptospiroosia vastaan suositellaan koirille, jotka matkustavat alueille, joilla tauti on yleinen (Etelä-Eurooppa, Aasia, Pohjois-Afrikka). Leptospiroosi voi tarttua myös ihmiseen. Suomessa on viime vuosina todettu koirilla vuosittain muutamia kliinisiä tapauksia, vuonna 2024 muun muassa useilla koirilla Etelä-Suomessa, joten kysy meiltä, tarvitseeko koirasi rokotusta elämäntapansa vuoksi. Ensimmäiseen rokotussarjaan kuuluu kaksi annosta 3–4 viikon välein, ja suoja muodostuu noin 3–4 viikon kuluttua toisesta annoksesta, joten aloita rokotukset vähintään kaksi kuukautta ennen matkaa. Sen jälkeen tarvitaan tehosterokotus joka vuosi.

Kissojen perusrokotteet

Kaikille kissoille suositellaan kolmoisrokotusta (RCP) kissaruttoa (panleukopenia, FPV), kalikivirusta (FCV) ja herpesvirusta (FHV-1) vastaan. Kissanuhaa vastaan suojaavat rokotteen osat eivät estä tartuntaa, mutta ne lieventävät taudinkuvaa. Rokotus rabiesta vastaan on Suomessa kissoille vapaaehtoinen, mutta pakollinen, jos kissa matkustaa ulkomaille. Suosittelemme sitä erityisesti ulkoileville kissoille ja kissoille, jotka voivat joutua kosketuksiin lepakoiden kanssa. Kissan leukemia (FeLV) ei kuulu Suomessa rutiinirokotuksiin, koska FeLV:tä ei täällä juuri esiinny. Rokotuksen tarve arvioidaan tapauskohtaisesti, esimerkiksi jos kissa asuu FeLV-positiivisen kissan kanssa tai matkustaa ulkomaille; kissa testataan FeLV:n varalta ennen rokotusta.

Koiranpentujen ja kissanpentujen rokotusohjelma

Koiranpennut: DHPPi-rokotukset aloitetaan 8 tai 12 viikon iässä ja toistetaan 4 viikon välein 16 viikon ikään asti – 8 viikon iässä aloitettuun sarjaan kuuluvat myös annokset 12 ja 16 viikon iässä. 16 viikon iässä: DHPPi ja rabies. Tehosterokotus 1 vuoden iässä (DHPPi ja rabies). Aikuiset koirat: DHP ja rabies 3 vuoden välein, parainfluenssa joka vuosi kennelyskärokotteen yhteydessä.

Kissanpennut: RCP-rokotukset aloitetaan 8 tai 12 viikon iässä ja toistetaan 4 viikon välein 16 viikon ikään asti – 8 viikon iässä aloitettuun sarjaan kuuluvat myös annokset 12 ja 16 viikon iässä. 16 viikon iässä: RCP sekä halutessa rabies. Tehosterokotus 1 vuoden iässä (RCP sekä rabies, jos pentu on rokotettu sitä vastaan). Aikuiset kissat: RCP ja rabies 3 vuoden välein.

Rabies Suomessa

Suomi on ollut virallisesti rabiesvapaa vuodesta 1991; viimeinen kotimainen tapaus eläimillä todettiin vuonna 1989. Sen jälkeen rabiesta on todettu vain kahdella maahan tuodulla eläimellä (2003 ja 2007), ja lepakoista on löydetty rabiekselle sukua olevia lepakkolyssaviruksia (2009, 2016 ja 2017). Lain mukaan metsästykseen käytettävillä koirilla ja viranomaisten palveluskoirilla on oltava voimassa oleva rabiesrokotus, ja ensimmäinen annos on annettava vähintään 21 päivää ennen kuin koiraa käytetään metsästykseen tai palvelustehtäviin. Rabiesrokotus vaaditaan myös, kun koiria, kissoja ja frettejä tuodaan Suomeen ulkomailta, myös matkalta palattaessa. Muille lemmikeille rabiesrokotus ei ole pakollinen, mutta Ruokavirasto suosittelee sitä kaikille koirille ja kissoille. Suomen Kennelliitto edellyttää, että kaikilla näyttelyissä, kokeissa, kilpailuissa ja muissa koiratapahtumissa mukana olevilla koirilla on voimassa olevat rokotukset rabiesta sekä penikkatautia, parvovirusta ja tarttuvaa maksatulehdusta vastaan. Jos rokotus on vanhentunut, koira on rokotettava uudelleen, ja se voi osallistua vasta rokotteen odotusajan (yleensä 21–30 päivää) jälkeen. Ensimmäinen rabiesrokotus annetaan noin 4 kuukauden iässä, tehosterokotus vuoden iässä ja sen jälkeen rokotus 3 vuoden välein (rokotteen käyttöohjeen mukaisesti).

Matkustaminen lemmikin kanssa

Perusvaatimukset (EU ja Norja): EU:n sisäisillä matkoilla tarvitaan mikrosiru (asennettava ennen rabiesrokotusta), voimassa oleva rabiesrokotus ja EU-lemmikkipassi. Ensimmäisen rabiesrokotuksen voi antaa 12 viikon iästä alkaen, ja se tulee voimaan aikaisintaan 21 päivän kuluttua rokotuksesta (myöhemmin, jos rokotteen käyttöohje niin edellyttää); ennen edellisen rokotuksen voimassaolon päättymistä annetut tehosterokotukset ovat voimassa heti.

Koirat: heisimatolääkitys Suomeen palattaessa. Koirat tarvitsevat lisäksi ekinokokkilääkityksen, jonka eläinlääkärin on annettava ulkomailla 1–5 päivää (24–120 tuntia) ennen Suomeen saapumista ja merkittävä passiin. Tämä koskee myös Ruotsista palaamista, mutta ei saapumista suoraan Norjasta, Irlannista tai Maltalta.

Toistuvat tai lyhyet matkat (28 päivän sääntö): Jos matkustat säännöllisesti tai teet alle 24 tunnin matkoja (kuten päiväretken Ruotsiin), eläinlääkäri – yleensä Suomessa – antaa koiralle ennen matkaa kaksi lääkitystä, joiden väli on vähintään 24 tuntia ja enintään 28 päivää. Hän merkitsee passiin, että käytössä on 28 päivän sääntö. Toisen lääkityksen jälkeen koira voi matkustaa EU:ssa ja Norjassa 28 päivän ajan; jos matkustaminen jatkuu, eläinlääkäri uusii lääkityksen enintään 28 päivän välein. Kotiinpaluun jälkeen eläinlääkäri antaa Suomessa viimeisen lääkityksen 28 päivän kuluessa edellisestä. Jos lääkityskierto katkeaa, se on aloitettava alusta.

EU:n ulkopuolelta: Jos lemmikki tulee maasta, joka ei ole EU:n hyväksymien maiden luettelossa (esim. Turkista), tai syyskuusta 2024 alkaen Venäjältä tai Valko-Venäjältä, se tarvitsee rabiesvasta-ainetestin EU:n hyväksymässä laboratoriossa (verinäyte vähintään 30 päivää rokotuksen jälkeen). Lisäksi sen on odotettava vähintään 3 kuukautta verinäytteen ottamisesta ennen saapumista EU:hun. Suomessa asuvien lemmikkien ei tarvitse odottaa, jos testi on tehty hyväksytyin tuloksin ja merkitty passiin ennen EU:sta lähtöä ja rabiesrokotus pidetään voimassa katkeamatta. Jos rokotus vanhenee, sekä rokotus että testi on uusittava. Näistä maista tulevien lemmikkien on saavuttava Suomeen nimetyn matkustajien saapumispaikan kautta (esim. Helsinki-Vantaan lentoasema; Vaasa ei ole tällainen), ja ne on ilmoitettava Tullille.

Varaa aika rokotuksia ja matkustusasiakirjoja varten – myönnämme EU-lemmikkipasseja klinikallamme.

Säännöt tarkistettu syyskuussa 2026 – tarkista aina ajantasaiset vaatimukset Ruokavirastolta ennen matkaa.

Suomessa koiraa tai kissaa ei enää madoteta ”varmuuden vuoksi” useita kertoja vuodessa. Nykyaikainen sisäloishäätö perustuu riskinarviointiin: koiran- ja kissanpennut sekä metsästävät, vapaana kulkevat tai matkustavat eläimet madotetaan ohjelman mukaan, kun taas terve, vähäriskinen aikuinen tutkitaan ulostenäytteellä ja lääkitään vain tarvittaessa. Ajatus on yksinkertainen – madotetaan oikeaan aikaan ja oikeasta syystä, ei kalenterin mukaan. Alta löydät eurooppalaiseen ESCCAP-ohjeistukseen ja suomalaiseen käytäntöön perustuvat nykyiset suositukset kaikenikäisille kissoille ja koirille, matotartunnan oireet, ohjeet valmisteen valintaan sekä matkustavien koirien lakisääteisen heisimatolääkityksen.

Koiran madotus: pennusta aikuiseksi

Pennut: ensimmäinen madotus tehdään jo 2 viikon iässä, sillä suolinkaiset voivat siirtyä pentuihin jo kohdussa ja imetyksen kautta. Tämän jälkeen häätö toistetaan kahden viikon välein vieroitukseen asti ja sen jälkeen kerran kuukaudessa 6 kuukauden ikään saakka. Emä madotetaan aina samaan aikaan pentueen kanssa.

Aikuiset: tavalliselle, matalan riskin perhekoiralle riittää usein madotus 1–2 kertaa vuodessa, mieluiten ulostenäytteen perusteella. Suuremman riskin koirilla – kuten metsästys-, matkustus- ja kennelkoirilla, vapaasti ulkoilevilla sekä ulosteita tai maata syövillä – sisäloishäätö voidaan tehdä jopa 4 kertaa vuodessa. Metsästyskaudella heisimatoja vastaan voidaan tarvittaessa lääkitä kuukausittain.

Kissan madotus: kissanpennusta aikuiseksi

Kissanpennut: ensimmäinen madotus tehdään 3 viikon iässä, minkä jälkeen häätö toistetaan kahden viikon välein, kunnes vieroituksesta on kulunut kaksi viikkoa. Tämän jälkeen madotus tehdään kuukausittain 6 kuukauden ikään saakka.

Aikuiset: sisäkissalle riittää yleensä madotus 1–2 kertaa vuodessa, mieluiten ulostenäytteen perusteella. Ulkoileva tai jyrsijöitä pyydystävä kissa madotetaan 4 kertaa vuodessa, ja aktiivisesti saalistava kissa kuukausittain – hiiret ja muut jyrsijät levittävät heisimatoja.

Kenen lemmikki tarvitsee madotusta – ja milloin ulostenäyte riittää?

Madotuksen tarve arvioidaan aina yksilöllisesti lemmikin elämäntavan mukaan. Riski on suurempi, jos eläin on alle 1-vuotias, ulkoilee vapaana, saalistaa tai pyydystää saaliseläimiä tai syö ulostetta, raakaa lihaa tai jyrsijöitä.

Turhaa lääkitystä kannattaa välttää. Matalan riskin aikuiselle lemmikille suosittelemme ensin ulostenäytettä: jos näyte on puhdas, madotusta ei tarvita lainkaan. Aikuisille riittää yleensä ulostenäyte kerran vuodessa – näin lääkitään oikeaan aikaan eikä varmuuden vuoksi.

Mitkä suolistomadot ovat yleisiä Suomessa?

Suolinkaiset (Toxocara) ovat yleisin löydös kissoilla sekä koiran- ja kissanpennuilla, ja ne ovat zoonooseja – ne voivat tarttua ihmiseen, erityisesti pieniin lapsiin, mikä on hyvä syy madottaa nuoret eläimet kunnolla. Heisimatoja esiintyy lähinnä eläimillä, jotka syövät jyrsijöitä tai raakaa lihaa. Giardia on ripulia aiheuttava alkueläin, joka leviää saastuneen veden ja ympäristön kautta. Hakamatoja (Uncinaria) löytyy suomalaisilta koirilta suunnilleen yhtä usein kuin suolinkaisia, kun taas piiskamadot ovat harvinaisia. Vaarallista myyräekinokokkia eli ketun heisimatoa (Echinococcus multilocularis) ei esiinny Suomessa – matkustavien koirien tuontisäännöt ovat olemassa juuri siksi, että näin pysyisi jatkossakin – mutta sen sukulainen hirviekinokokki (E. canadensis) esiintyy susilla, hirvillä ja poroilla Itä- ja Pohjois-Suomessa ja voi tarttua koiraan, joka syö raakoja hirven tai poron sisäelimiä. Sekin on yksi syy siihen, miksi metsästyskoirat saavat säännöllisen heisimatolääkityksen.

Mikä on matkustavan koiran lakisääteinen heisimatolääkitys?

Kun koira palaa ulkomailta Suomeen, se on lain mukaan lääkittävä ekinokokkia (ketun heisimatoa) vastaan pratsikvantelilla tai yhtä tehokkaalla valmisteella. Lääkityksen antaa eläinlääkäri ulkomailla 1–5 vuorokautta (24–120 tuntia) ennen Suomeen saapumista, ja se merkitään lemmikkipassiin – tämä koskee myös Ruotsia, Vaasa–Uumaja-lautta mukaan lukien. Usein EU-maissa, Norjassa ja Sveitsissä matkustavat koirat voivat käyttää 28 päivän sääntöä: kaksi aloituslääkitystä, jotka eläinlääkäri antaa Suomessa 1–28 päivän välein, ja sen jälkeen lääkitys enintään 28 päivän välein missä tahansa näistä maista niin, että viimeinen annos annetaan Suomessa matkan jälkeen – jokaisen annoksen antaa eläinlääkäri, ja jokainen merkitään passiin. Lääkitystä ei tarvita koirille, jotka saapuvat suoraan Norjasta, Irlannista tai Maltalta, ja suoraan Suomesta Norjaan tai Isoon-Britanniaan matkustavat koirat on vapautettu siitä perillä. Kaikki matkustusvaatimukset löytyvät EU-lemmikkipassia käsittelevältä sivultamme.

Arvioimme mielellämme lemmikkisi todellisen madotustarpeen ilman turhaa lääkitystä. Varaa aika ulostenäytteen tutkimukseen tai madotukseen Eläinklinikka Saarella – yhdessä varmistamme, että lemmikkisi hoidetaan oikeaan aikaan.

Tulehduksellinen suolistosairaus (IBD) ja matala-asteinen suoliston lymfooma ovat eläinlääketieteen vaikeimpia erotusdiagnooseja – erityisesti kissoilla. Molemmat aiheuttavat kroonista oksentelua, ripulia, laihtumista ja ruokahaluttomuutta, ja ne esiintyvät tyypillisesti keski-ikäisillä ja iäkkäillä eläimillä. Oikea diagnoosi on ratkaiseva, sillä hoidot eroavat merkittävästi: IBD:tä hoidetaan immunosuppressiolla, lymfoomaa kemoterapialla.

Miksi erottaminen on niin vaikeaa

Vakava IBD ja matala-asteinen lymfooma näyttävät mikroskoopissa lähes identtisiltä – molemmat ilmenevät pienten lymfosyyttien tunkeutumisena suoliston limakalvoon. Tutkimuksissa patologit ovat erimielisiä diagnoosista merkittävässä osassa tapauksista pelkän perinteisen värjäyksen perusteella. Lisäksi krooninen tulehdus (IBD) ja lymfooma esiintyvät usein rinnakkain, ja on esitetty, että IBD saattaa joissakin tapauksissa edetä lymfoomaksi – suoraa näyttöä tästä muutoksesta ei kuitenkaan vielä ole. Kyseessä ei ehkä ole kaksi täysin erillistä sairautta vaan mahdollinen jatkumo.

Diagnoosi vaatii kehittyneitä menetelmiä

Ultraäänitutkimus ohjaa koepalanottoa, mutta ei yksinään erota IBD:tä lymfoomasta. Kudosnäyte tähystyksellä tai kirurgisella koepalanotolla on välttämätön. Pelkkä histopatologia (H&E-värjäys) tunnistaa lymfooman vain 60–75 %:n herkkyydellä. Immunohistokemia (CD3/CD20) tunnistaa, onko solukko T- vai B-soluperäistä – matala-asteinen lymfooma on 80–95 % tapauksista T-soluperäistä. PARR-testi (PCR-klonaalisuustesti) on hyödyllinen lisätutkimus, joka tunnistaa, onko solukko monoklonaalista (viittaa lymfoomaan) vai polyklonaalista (tulehdus). Sitä ei kuitenkaan käytetä yksinään, sillä sen erottelukyky etenkin kissoilla on rajallinen. Diagnoosin kulmakivi on histopatologian ja immunohistokemian yhdistelmä, jota PARR täydentää epäselvissä tapauksissa. Yhdistelmällä päästään noin 80–85 %:n diagnostiseen tarkkuuteen.

Hoito ja ennuste

IBD:n hoito perustuu ruokavaliomuutokseen (hydrolysoitu proteiini) ja lääkitykseen (prednisoloni, budesonidi). Ennuste on yleensä hyvä – useimmat eläimet elävät vuosia oikealla hoidolla. Matala-asteisen lymfooman ennuste on huomattavasti parempi kuin korkea-asteisen: hoitovaste on 85–96 %, ja mediaanielinaika on 1,5–2,5 vuotta, parhaimmillaan yli 5 vuotta. Korkea-asteisen lymfooman ennuste on varovaisempi (mediaanielinaika 1,5–6 kuukautta).

Miksi oikea diagnoosi on tärkeä

Jos lymfoomaa hoidetaan IBD:nä, kortikosteroidit voivat aluksi lievittää oireita ja antaa väärän turvallisuudentunteen. Immunosuppression lisääminen (esim. siklosporiini) voi heikentää kasvaimen vastaista immuniteettia ja nopeuttaa lymfooman etenemistä. Toisaalta IBD:n virheellinen hoito kemoterapialla altistaa eläimen tarpeettomille sivuvaikutuksille. Suosittelemme kehittyneitä diagnostisia tutkimuksia kaikissa epäselvissä tapauksissa – ota yhteyttä klinikkaamme.

Hypotermia on yleisin anestesiakomplikaatio: yli 80 % koirista sekä lähes kaikilla kissoilla laskee ruumiinlämpö anestesian aikana. Anestesia-aineet vaikuttavat lamaavasti lämmönsäätelyyn, verisuonet laajenevat ja etenkin pienet potilaat menettävät lämpöä nopeasti. Seuraukset voivat olla vakavia – hidastunut aineenvaihdunta, pidentynyt toipuminen, hyytymishäiriöt, sydämen rytmihäiriöt ja jopa kolminkertainen infektioriski.

Hypotermian seuraukset

Kehon lämpötilan lasku 1 °C hidastaa aineenvaihduntaa noin 10 %. Anestesia-aineet poistuvat elimistöstä hitaammin, mikä pidentää heräämistä ja lisää yliannostuksen riskiä. Hyytymistekijöiden toiminta heikkenee, mikä lisää leikkausvuotoa. Sydänlihaksen rasitus kasvaa, ja alle 31 °C:ssa vakavat rytmihäiriöt ovat todennäköisiä. Ihmislääketieteessä on osoitettu, että jo 2 °C:n lasku kolminkertaistaa leikkaushaavainfektioiden riskin.

Aktiivinen lämmitys – puhallinkuivaimen ylivertaisuus

Klinikallamme on käytössä kolme peittoa, jotka täyttyvät lämpimällä ilmalla (forced air warmer), joita pidetään lämmitysmenetelmien kultaisena standardina. Laite puhaltaa lämmitettyä ilmaa tasaisesti potilaan ympärille kertakäyttöisen peiton kautta – ilman palovammariskiä, joka liittyy sähköisiin lämpöpatjoihin. Tutkimukset osoittavat, että lämmitetyt infuusionesteet yksinään eivät estä hypotermiaa koirilla tai kissoilla. Passiivinen eristys (peitot, sukat) hidastaa lämmön menetystä vain 30 %. Aktiivinen puhallinlämmitys yhdistettynä lämpimiin nesteisiin ja peittoon sekä sukkiin on tehokkain yhdistelmä.

Toipumisvaiheen valvonta

Klinikallamme jatkamme aktiivista lämmitystä ja valvontaa koko toipumisen ajan. Seuraamme lemmikin elintoimintoja kunnes potilas on hereillä ja normaalin kehonlämpötilan saavuttanut.

Turvallinen lämmitys

Ihmisille tarkoitetut sähköiset lämpötyynyt ja kuumavesipullot voivat olla vaarallisia nukutetuille eläimille – potilas ei voi siirtyä pois liian kuumalta pinnalta eikä ilmaista kipua. Dokumentoituja palovammatapauksia on raportoitu. AAHA:n ohjeiden mukaan lämpötyynyjä ja häkkikuivaimia ei saa käyttää nukutettujen potilaiden lämmitykseen. Puhallinkuivaimet ja tarkoitukseen suunnitellut johtolämpömatot ovat turvallisimmat vaihtoehdot.

Anestesia on välttämätön osa kirurgiaa, hammashoitoa ja monia diagnostisia toimenpiteitä. Moni omistaja on siitä huolissaan, ja se on ymmärrettävää. Terveellä koiralla tai kissalla riski on kuitenkin pieni. Laaja brittiläinen CEPSAF-tutkimus (Brodbelt ym. 2008) kattoi vuosina 2002–2004 koirilla 98 036 ja kissoilla 79 178 anestesiaa ja sedaatiota. Tutkimuksessa kuoli 48 tunnin kuluessa anestesiaan tai sedaatioon liittyvistä syistä noin yksi koira 600:sta (0,17 %) ja yksi kissa 400:sta (0,24 %). Terveillä potilailla riski oli paljon pienempi: koirilla 0,05 % (1/1 849) ja kissoilla 0,11 % (1/895). Uudempi tutkimus (Redondo ym. 2024) kattoi 55 022 koirille tehtyä anestesiaa 405 klinikalla ja sairaalassa 21 maassa (yleisklinikat, lähetepotilaita hoitavat klinikat ja yliopistosairaalat), ja siinä luku oli 0,69 %. Lukuja ei voi verrata suoraan, koska potilaat ja määritelmät erosivat toisistaan.

Riskitekijät ja ASA-luokitus

Potilaan terveydentila on yksi tärkeimmistä riskitekijöistä. Ennen anestesiaa potilaan kunto arvioidaan ASA-asteikolla (I–V). Terveillä potilailla (ASA I–II) riski on pieni, mutta sairailla (ASA III–V) se on moninkertainen: CEPSAF-tutkimuksessa koirilla 1,33 % ja kissoilla 1,40 %. Muita riskitekijöitä ovat päivystykselliset tai suunnittelemattomat toimenpiteet, vaativammat tai laajemmat toimenpiteet, korkea ikä, hyvin pieni kehonkoko (kissoilla myös erittäin suuri paino) sekä koirilla lihavuus. Brakykefaalisilla (lyhytkuonoisilla) koirilla komplikaatioiden riski anestesian aikana ja sen jälkeen on suurempi ahtaiden hengitysteiden vuoksi.

Moderni valvonta pelastaa henkiä

Valvomme tarkasti jokaista anestesiassa olevaa potilasta. Monitorimme seuraavat sydämen rytmiä (EKG), veren happikyllästeisyyttä (pulssioksimetria), uloshengitysilman hiilidioksidia (kapnografia), verenpainetta (ei-invasiivinen mittaus) ja ruumiinlämpöä. Lisäksi meillä on kaksi hengityskonetta hengityksen tukemiseen, ja kuuntelemme sydäntä ennen toimenpidettä ja sen aikana. Tärkeintä on, että koulutettu henkilö tulkitsee monitorien tietoja ja reagoi muutoksiin – laitteet eivät korvaa valppasta ammattilaista. Valvonta jatkuu myös heräämisvaiheessa: CEPSAF-tutkimuksessa anestesiaan ja sedaatioon liittyvistä kuolemista koirilla 47 % ja kissoilla 61 % tapahtui toimenpiteen jälkeen, monet niistä kolmen ensimmäisen tunnin kuluessa anestesian päättymisestä.

Balansoitu anestesia ja kivunhallinta

Nykyaikainen anestesia perustuu multimodaaliseen (”balansoituun”) lähestymistapaan: useiden lääkeaineiden yhdistäminen pienempinä annoksina on kokonaisuutena turvallisempaa kuin yksi lääke suurena annoksena. Anestesian induktioon käytämme laskimoon annettavia anesteetteja (propofolia tai alfaksalonia), ylläpitoon inhalaatioanesteetti isofluraania ja kivunhallintaan opioideja, ketamiinia ja paikallispuudutteita. Tämä balansoitu protokolla pienentää kunkin lääkkeen annosta ja samalla haittavaikutuksia, erityisesti sydämen toiminnan ja verenkierron lamaantumista.

Suomalainen eläinlääketieteen innovaatio – vatinoksaani

Helsingin yliopiston Yliopisto-lehden haastattelussa vuonna 2024 eläinanestesiologi Vilhelmiina Huuskonen, tuolloin apulaisprofessori University College Dublinissa, totesi, että kuolema anestesian aikana on eläimillä yleisempää kuin ihmisillä. Hänen väitöskirjansa Helsingin yliopistossa (marraskuu 2024) käsitteli vatinoksaania, kun sitä annettiin koirille ja lampaille yhdessä rauhoittavien lääkkeiden medetomidiinin ja deksmedetomidiinin kanssa. Vatinoksaani vaikuttaa pääasiassa aivojen ulkopuolella, joten se vähentää näiden rauhoittavien lääkkeiden ei-toivottuja sydän- ja verenkiertovaikutuksia (sykkeen hidastuminen, verisuonten supistuminen ja verenpaineen nousu sekä sydämen minuuttitilavuuden pieneneminen). Sedaatio ja kivunlievitys säilyvät pääosin, vaikka ne loppuvatkin hieman aikaisemmin. Huuskosen tutkimuksessa verenpaine saattoi laskea, kun deksmedetomidiinia ja vatinoksaania saaneita koiria pidettiin sen jälkeen isofluraanianestesiassa. Väitöskirja osoitti, että tällaista laskua voidaan hoitaa tehokkaasti tavanomaisilla verenpainetta nostavilla lääkkeillä ja että verenpainetta on seurattava tarkasti. Molekyyliä oli aiemmin tutkittu ihmisillä diabeteksen hoidossa. Sen yhdistämisen eläinten rauhoittaviin lääkkeisiin suunnitteli Helsingin yliopistossa Outi Vainion (nykyään emeritaprofessori) johtama tutkimusryhmä. Tuloksena syntynyt koirille tarkoitettu valmiste Zenalpha (medetomidiini + vatinoksaani) kehitettiin yhteistyössä suomalaisen Vetcare-yrityksen kanssa. Se sai myyntiluvan EU:ssa joulukuussa 2021 ja Yhdysvalloissa maaliskuussa 2022 sedaatioon tutkimusten ja pienten toimenpiteiden ajaksi.

Ennen anestesiaa

Jokainen potilas arvioidaan yksilöllisesti ennen anestesiaa. Arviointiin kuuluvat kliininen tutkimus sekä sydämen ja keuhkojen kuuntelu (auskultaatio). Verikokeita (täydellinen verenkuva ja biokemia) suositellaan, kun potilaan ikä, esitiedot tai tutkimuslöydökset antavat siihen aihetta, esimerkiksi iäkkäillä tai sairailla eläimillä. Myös AAHA:n vuoden 2020 suosituksissa anestesiaa edeltävät tutkimukset valitaan potilaskohtaisesti. Verikokeet voivat paljastaa piilevän munuais- tai maksasairauden, anemian tai elektrolyyttihäiriöitä, jotka vaikuttavat lääkkeiden valintaan ja annosteluun. Jos löydökset ovat merkittäviä, toimenpidettä voidaan siirtää, jotta potilaan tila saadaan ensin vakautettua.

Eläinlääkäri ei voi samanaikaisesti leikata ja valvoa potilaan elintoimintoja. Koulutettu klinikkaeläinhoitaja on se henkilö, joka seuraa monitoreja, reagoi muutoksiin ja huolehtii potilaasta leikkausta ennen, sen aikana ja sen jälkeen. Anestesiakuoleman riskiä ennustavat tutkimuksissa johdonmukaisimmin potilaaseen ja toimenpiteeseen liittyvät tekijät: potilaan ASA-luokka eli yleistilan arvio, ikä, paino sekä toimenpiteen laatu ja kiireellisyys. Niihin ei vastaanotolla juuri voi vaikuttaa. Sen sijaan jatkuva valvonta – erityisesti pulssin seuranta ja pulssioksimetria – on tutkimuksissa yhdistetty pienempään kuolleisuuteen, ja juuri siihen klinikka voi vaikuttaa. Siksi merkitystä on sillä, että valvonta on nimetyn ja koulutetun ihmisen tehtävä eikä jää muun työn ohessa hoidettavaksi.

Hoitajan rooli klinikalla

Klinikkaeläinhoitaja valmistelee potilaan leikkaukseen: asettaa suonikanyylin, antaa esilääkityksen ja valmistelee leikkausalueen. Leikkauksen aikana hoitaja valvoo anestesiaa – seuraa sydämen rytmiä, veren happisaturaatiota, kapnografiaa ja lämpötilaa. Steriilissä avustamisessa hoitaja ojentaa instrumentit, ylläpitää steriiliä aluetta ja huomaa mahdolliset kontaminaatiot. Toimenpiteen jälkeen hoitaja valvoo toipumista, joka on kriittisin vaihe: yli puolet anestesiakuolemista tapahtuu vasta toimenpiteen jälkeen, heräämövaiheessa.

Mitä tutkimus sanoo

Laajassa brittiläisessä CEPSAF-aineistossa (117 klinikkaa, 185 423 eläintä) pienempään anestesiakuoleman riskiin yhdistyivät pulssin seuranta ja pulssioksimetrian käyttö. Tutkimuksessa ei arvioitu valvojan koulutustasoa sinänsä, vaan sitä, valvottiinko potilasta näillä menetelmillä. Suurin osa anestesiakuolemista tapahtuu vasta toimenpiteen jälkeen: noin 57 % kaikista anestesiakuolemista ajoittuu toimenpiteen jälkeiseen vaiheeseen. Näistä toimenpiteen jälkeisistä kuolemista noin puolet sattuu kolmen tunnin kuluessa toimenpiteen päättymisestä – eli kaikista anestesiakuolemista noin 29 % osuu tähän kolmen tunnin ikkunaan. Banfield-tutkimus (2022) osoitti, että laatustandardien käyttöönotto, mukaan lukien koulutettu henkilökunta, vähensi anestesiakuolleisuutta 16 % kuudessa kuukaudessa. Vuonna 2024 julkaistussa laajassa kansainvälisessä aineistossa koirien anestesiakuolemista 81 % ja kissojen anestesiakuolemista 74,5 % tapahtui toimenpiteen jälkeisessä vaiheessa.

Koulutus Suomessa

Suomessa klinikkaeläinhoitajan koulutus on kolmiportainen. Perustutkinto (eläintenhoitaja, 2–3 vuotta) antaa perustiedot eläinten hoidosta. Ammattitutkinto (klinikkaeläinhoitaja, ~1,5 vuotta) keskittyy klinikkatyöhön: anestesian valvontaan, leikkausavustamiseen, laboratoriotyöhön ja röntgenkuvaukseen. Korkein taso on erikoisammattitutkinto (EAT), jossa voi syventää osaamistaan esimerkiksi anestesiassa, akuutti- ja tehohoidossa, sisätautien hoitotyössä tai diagnostisessa kuvantamisessa. EAT edellyttää vuosien kliinistä kokemusta.

Jenni Ruotsala – johtava klinikkaeläinhoitajamme

Johtava klinikkaeläinhoitajamme Jenni Ruotsala on työskennellyt klinikallamme vuodesta 2014. Hänellä on klinikkaeläinhoitajan koulutuksen kaikki kolme tasoa: perustutkinto (2010), ammattitutkinto (2018) ja erikoisammattitutkinto anestesiapainotteisena (2025) – korkein Suomessa saatavilla oleva ammatillinen pätevyys. Lisäksi Jenni on suorittanut hammashoitokoulutuksen Ruotsissa Accesia Academyssa.