Kissan munuaisten vajaatoiminta – oireet, vaiheet, hoito ja elinikä

Krooninen munuaissairaus (CKD), tutummin munuaisten vajaatoiminta, on yksi iäkkäiden kissojen yleisimmistä sairauksista. Tutkimusten mukaan sitä sairastaa jossain määrin 30–40 % tai enemmänkin yli 10-vuotiaista kissoista, vaikka useimmilla sairaus on vielä varhaisessa, lievässä vaiheessa. Munuaiset menettävät toimintakykyään hitaasti ja pysyvästi, ja koska kissat ovat taitavia peittelemään sairauttaan, ensimmäiset merkit jäävät helposti huomaamatta. Kissan munuaisten vajaatoiminta ei silti ole välitön kuolemantuomio: varhaisen diagnoosin, munuaisruokavalion ja oikean hoidon avulla moni kissa elää vielä vuosia, ja sen elämänlaatu pysyy hyvänä. Tässä artikkelissa kerromme, mihin merkkeihin kannattaa kiinnittää huomiota, miten sairaus todetaan ja sen vaihe määritetään, miten hoidamme munuaissairaita kissoja Eläinklinikka Saarella, mitä tehdä, kun munuaiskissa ei syö, ja mitä on odotettavissa.

Mitkä ovat kissan munuaisten vajaatoiminnan oireet?

Ensimmäiset merkit ovat hienovaraisia. Kissa juo ja virtsaa aiempaa enemmän – hiekkalaatikon paakut ovat suurempia tai niitä on enemmän, tai hiekka on vaihdettava tiheämmin. Se voi myös muuttua nirsommaksi sekä vähitellen laihtua ja menettää lihasmassaa etenkin selkärangan ja takajalkojen alueelta. Sairauden edetessä ilmaantuu muita oireita: kiilloton, hoitamattoman näköinen turkki, oksentelu, ummetus, pahanhajuinen hengitys, suun haavaumat, väsymys sekä anemian vuoksi kalpeat ikenet. Moni kissa vain hiljenee, piileskelee tavallista enemmän ja pesee itseään vähemmän, minkä omistaja laittaa helposti vanhuuden piikkiin. Munuaiskissoilla veren kaliumpitoisuus on melko usein matala, mikä voi aiheuttaa lihasheikkoutta: kissa, jonka pää painuu alas kohti rintaa, on tuotava pikaisesti eläinlääkäriin. Munuaissairauden aiheuttama korkea verenpaine voi vaurioittaa silmiä – laajentuneet pupillit, jotka eivät supistu valossa, verenvuoto silmän sisällä tai äkillinen sokeutuminen vaativat eläinlääkärikäynnin samana päivänä. Yhdysvaltalaisessa 569 kissan tutkimuksessa paino oli alkanut laskea jo kolme vuotta ennen diagnoosia. Laajassa brittiläisessä tutkimuksessa noin joka kolmannen kissan potilastietoihin ei ollut kirjattu sairauden oireita, kun munuaissairaus todettiin.

Mistä kissan munuaisten vajaatoiminta johtuu?

Useimmilla kissoilla krooninen munuaissairaus on munuaiskudoksen hidasta arpeutumista iän myötä, eikä yksittäistä syytä löydy. Tunnettuja taustatekijöitä ovat aiemmin sairastettu akuutti munuaisvaurio, munuaistulehdukset, munuais- ja virtsanjohdinkivet, korkea verenpaine sekä harvemmin munuaisten lymfooma. Polykystinen munuaissairaus (PKD) on perinnöllinen sairaus, jossa nesteen täyttämät rakkulat eli kystat korvaavat vähitellen munuaiskudosta. Sitä esiintyy pääasiassa persialaisilla ja niille sukua olevilla roduilla, kuten eksoottisilla lyhytkarvoilla. Sairauden voi tutkia DNA-testillä, ja kystat näkyvät ultraäänitutkimuksessa. Hammassairaudet on yhdistetty kissojen munuaissairauteen, vaikka niiden ei ole osoitettu aiheuttavan sitä.

Voiko kissalle tulla munuaisten vajaatoiminta äkillisesti?

Voi. Akuutti munuaisvaurio kehittyy tuntien tai päivien kuluessa, missä iässä tahansa, ja se on hätätilanne. Kissoilla tunnetuin syy on liljamyrkytys. Aitojen liljojen (Lilium) ja päivänliljojen (Hemerocallis) kaikki osat ovat kissoille myrkyllisiä – kukat, lehdet, varret, siitepöly ja jopa maljakon vesi. Jo turkista nuoltu siitepöly voi aiheuttaa munuaisten vajaatoiminnan. (Viirivehkat ja kallat eivät ole aitoja liljoja: ne voivat ärsyttää suuta, mutta eivät aiheuta munuaisten vajaatoimintaa.) Muita syitä ovat pakkasneste eli jäähdytinneste (etyleeniglykoli), ihmisille tarkoitetut kipulääkkeet (kuten ibuprofeeni), virtsanjohtimen tukkiva kivi, virtsaputken tukos (uroskissa ponnistaa, mutta virtsaa tulee vähän tai ei lainkaan) sekä vakavat infektiot. Jos kissasi on voinut pureskella tai nuolla mitä tahansa liljan osaa tai joutua kosketuksiin pakkasnesteen kanssa, älä jää odottamaan oireita. Soita heti meille tai aukioloaikojemme ulkopuolella päivystävälle eläinlääkärille numeroon 0600 399 299 ja ota kasvi tai kuva siitä mukaan. Älä yritä oksennuttaa kissaa kotona: esimerkiksi vetyperoksidi voi vaurioittaa sen mahalaukkua pahasti. Kun hoito aloitetaan nopeasti, useimmat kissat toipuvat hyvin. Jos hoito viivästyy 18 tuntia tai enemmän, munuaisten vajaatoiminta kehittyy usein, ja se voi jäädä pysyväksi tai johtaa kuolemaan. Kun akuutti munuaisvaurio on jo kehittynyt, munuaiset voivat usein toipua, mutta eivät aina. Julkaistuissa tutkimuksissa noin puolet akuutin munuaisvaurion vuoksi sairaalassa hoidetuista kissoista kuoli tai lopetettiin ennen kotiutumista. Monet näistä kissoista olivat vaikeita tapauksia, joita hoidettiin dialyysillä erikoistuneissa eläinsairaaloissa. Selviytyneille voi jäädä pysyvä munuaisvaurio.

Miten kissan munuaisten vajaatoiminta todetaan?

Diagnoosi perustuu verikokeisiin, virtsakokeeseen ja verenpaineen mittaukseen. Verikokeesta mitataan kreatiniini, urea, fosfori, kalium ja punasoluarvot sekä meillä myös SDMA – munuaisten toimintaa kuvaava merkkiaine, joka nousee yleensä aiemmin kuin kreatiniini. Pienessä tutkimuksessa, jossa seurattiin munuaissairaita tutkimuskissoja, SDMA nousi ennen kreatiniinia 17 kissalla 21:stä, keskimäärin noin 17 kuukautta aiemmin. Kreatiniini riippuu myös lihasmassasta, joten laihalla iäkkäällä kissalla se voi saada munuaiset näyttämään paremmilta kuin ne ovat. Virtsakoe kertoo, pystyvätkö munuaiset vielä väkevöimään virtsaa, vuotaako virtsaan valkuaista (proteiini-kreatiniinisuhde eli UPC) ja onko virtsassa merkkejä tulehduksesta. Jos kissan virtsan ominaispaino on alle 1,035, se on varoitusmerkki. Märkäruoka voi laskea ominaispainoa hieman, mutta matala arvo on silti syytä selvittää. Kun tarvitaan virtsan bakteeriviljely, otamme näytteen ohuella neulalla suoraan virtsarakosta. Mittaamme verenpaineen hereillä olevalta kissalta rauhallisessa huoneessa kissoille tarkoitetuilla mansetteilla. Ultraäänitutkimus näyttää munuaisten koon ja rakenteen, ja sillä etsitään kiviä, tukoksia, kystia tai kasvaimia. Yksi koholla oleva arvo ei vielä ole diagnoosi: krooninen munuaissairaus varmistetaan ja sen vaihe määritetään vähintään kahdella eri kerralla otettujen näytteiden perusteella, kun kissa on vakaassa tilassa eikä ole kuivunut.

Miksi myös kilpirauhanen tutkitaan?

Kilpirauhasen liikatoiminta (hypertyreoosi) on iäkkäillä kissoilla yleinen, ja sitä esiintyy usein yhdessä munuaissairauden kanssa. Se lisää munuaisten verenvirtausta ja aiheuttaa lihaskatoa, ja kumpikin näistä laskee kreatiniinia – siksi kilpirauhasen liikatoiminta voi peittää munuaissairauden. Tämän vuoksi iäkkäiltä kissoilta, joilla on munuaissairauteen viittaavia merkkejä, mitataan kilpirauhashormoni (T4). Samasta syystä munuaisarvot tarkistetaan uudelleen muutaman viikon (yleensä 2–4 viikon) kuluttua kilpirauhashoidon aloittamisesta: ne nousevat usein, kun kilpirauhasen liikatoiminta on saatu hallintaan. Arvojen nousu ei yleensä tarkoita, että hoito olisi vahingoittanut munuaisia, vaan se paljastaa niiden todellisen toimintakyvyn. Liian matalaksi painettu kilpirauhasarvo voi kuitenkin itsessään heikentää munuaisten toimintaa, joten annosta säädetään kontrollikäynneillä. Kilpirauhasen hoitaminen on silti tärkeää, ja eläinlääkäri valitsee hoidon ja annoksen munuaiset huomioiden.

Mitä kissan munuaisten vajaatoiminnan IRIS-vaiheet tarkoittavat?

Kansainvälinen munuaissairauksien asiantuntijajärjestö IRIS (International Renal Interest Society) luokittelee kroonisen munuaissairauden neljään vaiheeseen veren kreatiniinin ja SDMA:n perusteella. Arvot mitataan vähintään kahdella eri kerralla, kun kissa on vakaassa tilassa eikä ole kuivunut. Vaihe 1 (kreatiniini alle 140 µmol/l, SDMA alle 18 µg/dl): munuaisten toiminta on lähes normaali, mutta munuaissairaudesta on muita merkkejä. Näitä ovat esimerkiksi lievästi koholla pysyvä SDMA, laimea virtsa, jolle ei löydy muuta syytä, virtsaan vuotava valkuainen tai ultraäänitutkimuksessa todetut munuaismuutokset. Vaihe 2 (kreatiniini 140–250 µmol/l, SDMA 18–25 µg/dl): lievä sairaus; usein kissalla ei ole lainkaan oireita, tai sen ainoa oire on lisääntynyt jano. Vaihe 3 (kreatiniini 251–440 µmol/l, SDMA 26–38 µg/dl): keskivaikea sairaus; huono ruokahalu, laihtuminen ja oksentelu ovat yleisiä. Vaihe 4 (kreatiniini yli 440 µmol/l, SDMA yli 38 µg/dl): vaikea sairaus, jossa ureemisten kriisien – pahoinvoinnin, syömättömyyden ja heikkouden – riski on suuri. Jos SDMA pysyy korkeampana kuin kreatiniiniarvon perusteella voisi odottaa (esimerkiksi laihalla, vähälihaksisella kissalla), kissa luokitellaan yhtä vaihetta ylemmäs ja sitä hoidetaan sen mukaisesti. Jokaisella vaiheella on lisäksi verenpaineen ja virtsan valkuaisen mukaiset alaluokat, jotka ohjaavat hoitoa ja sitä, kuinka usein tilanne tarkistetaan.

Miten kissan munuaisten vajaatoimintaa hoidetaan?

Munuaissairautta ei voi parantaa, mutta sen etenemistä voidaan usein hidastaa huomattavasti, ja kissan vointi voi pysyä hyvänä pitkään. Hoidon kulmakivi on munuaisruokavalio (ks. alla). Jos veren fosforipitoisuus pysyy ruokavaliosta huolimatta koholla, lisäämme hoitoon fosfaatinsitojan, joka sekoitetaan jokaiseen ateriaan. Raikasta vettä on oltava aina saatavilla. Tarvittaessa annamme nestehoitoa klinikalla, kissojen omalla päiväosastollamme: suoneen kissoille, jotka ovat kuivuneet tai ureemisessa kriisissä, tai ihon alle osalle kissoista, joiden sairaus on pitkälle edennyt. Nesteet annostellaan huolellisesti, koska liika neste voi olla haitallista etenkin sydänsairaille kissoille. Muut hoidot valitaan vaiheen ja tutkimustulosten mukaan: lääkitys korkeaan verenpaineeseen ja virtsaan vuotavaan valkuaiseen (ks. alla), kaliumlisä, jos veren kaliumpitoisuus on matala, pahoinvointilääke, ruokahalua lisäävä lääke sekä munuaiskissoilla yleisen ummetuksen hoito. Anemiaa seurataan jokaisella kontrollikäynnillä, ja sitä hoidetaan tapauskohtaisesti. Munuaisille mahdollisesti haitallisia lääkkeitä vältetään tai niitä käytetään varoen, ja munuaisten kautta poistuvien lääkkeiden annoksia voidaan joutua säätämään. Kerro siksi kissasi munuaissairaudesta jokaiselle eläinlääkärille, joka sitä hoitaa. Tämä on tärkeää kivunhoidossa, sillä monella iäkkäällä munuaiskissalla on myös kivulias nivelrikko, ja kipu on hoidettava munuaissairaudesta huolimatta. Kissoille tarkoitettujen tulehduskipulääkkeiden pakkausselosteet joko kehottavat välttämään niiden käyttöä tai rajoittavat sitä, kun munuaisten toiminta on heikentynyt. Kissojen hoitoa koskevien kansainvälisten suositusten mukaan niitä voidaan kuitenkin käyttää varoen kissalla, jonka munuaissairaus on vakaa, kun annos on pienin tehokas ja kontrollit ovat säännöllisiä. Eläinlääkäri harkitsee tämän tapauskohtaisesti. Jos tällaista lääkettä saava kissa lakkaa syömästä, lopeta lääkkeen antaminen ja ota meihin yhteyttä. Älä koskaan anna kissalle ihmisille tarkoitettuja kipulääkkeitä. Virtsasta tutkitaan tulehduksen merkit. Munuaisiin asti nouseva virtsatietulehdus voi heikentää munuaisten toimintaa nopeasti, ja se hoidetaan viipymättä. Jos virtsasta löytyy bakteereja, mutta kissalla ei ole tulehduksen oireita, antibiootteja ei aina tarvita. Hammassairaudet pidetään kurissa. Laadimme jokaiselle munuaiskissalle yksilöllisen hoitosuunnitelman ja muokkaamme sitä joka kontrollikäynnillä.

Miten korkeaa verenpainetta ja virtsaan vuotavaa valkuaista hoidetaan?

Tavallisilla eläinklinikoilla tutkituista munuaissairaista kissoista korkea verenpaine todetaan noin yhdellä tai kahdella viidestä, ja joissakin erikoistuneiden eläinsairaaloiden tutkimuksissa jopa kahdella kolmesta. Korkea verenpaine voi vaurioittaa silmiä, sydäntä, aivoja ja myös munuaisia itseään. Hoito aloitetaan yleensä, kun systolinen verenpaine on toistetuissa mittauksissa pysyvästi 160 mmHg tai enemmän, tai heti, jos korkea paine on jo vaikuttanut silmiin, aivoihin tai sydämeen. Kissoille annetaan tavallisesti amlodipiinia tai telmisartaania. Amlodipiini on ensisijainen, jos paine on hyvin korkea tai se on vaikuttanut silmiin tai aivoihin, koska telmisartaanin tehoa ei ole osoitettu näillä kissoilla. Jos virtsan proteiini-kreatiniinisuhde (UPC) pysyy yli 0,4:n, syy selvitetään. Sen jälkeen munuaisruokavalion rinnalle aloitetaan reniini-angiotensiinijärjestelmää salpaava lääke, telmisartaani tai benatsepriili. Arvoja 0,2–0,4 seurataan tarkasti, ja jos ne pysyvät tällä tasolla, hoitoa voidaan harkita. Kaikilla kolmella lääkkeellä on myyntilupa kissoille: amlodipiinilla korkeaan verenpaineeseen, benatsepriililla virtsaan vuotavaan valkuaiseen ja telmisartaanilla molempiin. Ellei silmiä tai aivoja uhkaa välitön vaara, kuivuminen korjataan ensin, koska kuivuneella kissalla nämä lääkkeet voivat heikentää munuaisten toimintaa jyrkästi. Verenpaine, virtsan valkuainen ja munuaisarvot tarkistetaan jokaisen annosmuutoksen jälkeen.

Mitä munuaissairaan kissan pitäisi syödä?

Munuaisruokavalio eli munuaispotilaille tarkoitettu erityisruoka on hoito, jonka tehosta on vahvin tutkimusnäyttö. Kahdessa satunnaistamattomassa tutkimuksessa munuaisruokaa syöneet kissat elivät yli kaksi kertaa niin kauan kuin ne, jotka eivät sitä syöneet (toisessa niistä elinajan mediaani oli 633 päivää verrattuna 264 päivään). Satunnaistetussa tutkimuksessa, jossa kissat olivat sairauden vaiheessa 2–3, yksikään munuaisruokaa syönyt kissa ei saanut ureemista kriisiä, kun taas tavallista ruokaa syöneistä sen sai noin neljäsosa. Munuaisruoissa on vähän fosforia ja kohtuullisesti hyvälaatuista valkuaista. Niihin on lisätty omega-3-rasvahappoja, kaliumia ja B-vitamiineja, ja ne auttavat torjumaan elimistön happamoitumista, jota munuaissairaus voi aiheuttaa. Märkäruoka on parempi vaihtoehto, koska sen mukana kissa saa myös vettä – moni munuaiskissa on jatkuvasti lievästi kuivunut. Houkuttele kissaa myös juomaan: tarjoa vettä useasta kupista erillään ruoasta ja hiekkalaatikosta, hanki juomalähde tai sekoita märkäruokaan hieman lisävettä. Eläinlääkäri neuvoo, milloin munuaisruokavalio kannattaa aloittaa – yleensä vaiheesta 2 alkaen. Se on helpompi ottaa käyttöön, kun ruokahalu on vielä hyvä. Osalla kissoista, joiden veren fosforipitoisuus on vielä normaali, munuaisruoka voi nostaa veren kalsiumpitoisuutta, joten kalsium on syytä tarkistaa ruoanvaihdon jälkeen. Älä koskaan aloita munuaisruokavaliota, kun kissa on pahoinvoiva tai sairaalahoidossa: se voi yhdistää uuden ruoan pahoinvointiin ja kieltäytyä siitä myöhemmin. Samasta syystä anna tabletit erillisen herkun sisällä äläkä piilota niitä munuaisruokaan (poikkeuksena fosfaatinsitojat, jotka sekoitetaan ohjeen mukaan jokaiseen ateriaan). Vaihda ruoka vähitellen usean viikon aikana sekoittamalla vanhaa ruokaa uuteen. Älä koskaan pakota kissaa syömään munuaisruokaa, jos se ei sitä huoli: on tärkeämpää, että kissa syö edes jotain, kuin että se syö täydellistä ruokaa. Myymme klinikalla Royal Caninin munuaisruokia sekä märkä- että kuivaruokina useina makuina ja koostumuksina, joten niistä löytyy yleensä jokin, joka kissallesi kelpaa. Kotitekoinen munuaisruokavalio on mahdollinen vain, jos sen on laatinut eläinten ravitsemukseen perehtynyt eläinlääkäri – epätasapainoinen kotiruoka voi tehdä enemmän haittaa kuin hyötyä.

Munuaiskissani ei syö – mitä voin tehdä?

Huono ruokahalu on yksi munuaiskissojen yleisimmistä ongelmista, ja sen syynä on usein pahoinvointi eikä nirsoilu. Jos kissa on syönyt selvästi tavallista vähemmän parin päivän ajan tai ei ole syönyt mitään vuorokauteen, se on syytä tuoda eläinlääkäriin: syömättömyys on kissalle vaarallista, ja pahoinvointia voidaan hoitaa. Tarjoa kotona pieniä, tuoreita annoksia useita kertoja päivässä. Lämmitä märkäruoka kehonlämpöiseksi, jotta sen tuoksu voimistuu, ja kokeile eri koostumuksia, kuten pateeta, paloja tai kuivaruokaa. Käytä leveää, matalaa kuppia ja tarjoa ruoka rauhallisessa paikassa. Pahoinvointilääke on usein ensimmäinen askel, ja ruokahalua lisäävästä lääkkeestä voi olla apua. Yhdellä tällaisella lääkkeellä on myyntilupa kissoille, jotka syövät huonosti ja laihtuvat pitkäaikaisen sairauden vuoksi. Se on voide, jota levitetään kerran päivässä korvalehden sisäpinnalle, ja se on helpompi antaa kuin tabletti. Voidetta käsiteltäessä on noudatettava ohjeita: käytä kertakäyttöisiä suojakäsineitä, vältä kosketusta kissaan 12 tunnin ajan jokaisen annoksen jälkeen (siksi voide on parasta antaa illalla) äläkä anna kissan nukkua sängyssäsi hoidon aikana. Raskaana olevien ja raskautta yrittävien naisten ei pidä levittää voidetta eikä koskea hoidettuun kissaan. Munuaisruokavalio on tavoite, mutta niin kauan kuin kissa syö huonosti, mikä tahansa ruoka, jonka se syö, on parempi kuin ei mitään.

Kuinka kauan kissa voi elää munuaisten vajaatoiminnan kanssa?

Elinaika riippuu ennen kaikkea siitä, missä vaiheessa sairaus todetaan, ja siitä, kuinka hyvin fosfori, verenpaine ja virtsan valkuainen saadaan hallintaan ja ruokahalu pysymään hyvänä. Tunnetussa 211 kissan tutkimuksessa elinajan mediaani oli noin 3 vuotta kissoilla, joiden sairaus todettiin vaiheen 2 yläpäässä (kreatiniini yli noin 200 µmol/l), ja noin 2 vuotta vaiheessa 3 todetuilla. Vaiheessa 4 todettujen kissojen elinajan mediaani diagnoosista oli noin 3 kuukautta, mutta vain noin kuukausi, jos kissa oli yhä vaiheessa 4 sen jälkeen, kun kuivuminen oli korjattu. Vaiheen 2 alkupuolella todetut kissat voivat pärjätä vielä paremmin. Sekä virtsaan vuotava valkuainen että veren korkea fosforipitoisuus on yhdistetty lyhyempään elinaikaan, minkä vuoksi hoidamme ja seuraamme niitä. Luvut ovat mediaaneja tutkimuksista, joissa kissat olivat eläinlääkärin hoidossa: puolet kissoista eli tätä pidempään. Ne eivät ole ennusteita juuri sinun kissallesi – kun munuaisruoka maistuu, ruokahalu on hyvä ja kontrollit ovat säännöllisiä, moni kissa elää näitä lukuja pidempään.

Miltä kissan munuaisten vajaatoiminnan loppuvaihe näyttää?

Loppuvaiheessa munuaiset eivät enää pysty poistamaan kuona-aineita verestä, ja seurauksena on uremia eli virtsamyrkytys. Kissa lakkaa syömästä (ja usein myös juomasta), oksentelee, laihtuu nopeasti, on heikko ja nukkuu suurimman osan päivästä, usein tavallisesta poikkeavassa paikassa. Sen suussa voi myös olla haavaumia, hengitys voi haista voimakkaalta, ja joskus esiintyy vapinaa tai kouristuksia. Äkillinen huononeminen ei kuitenkaan aina tarkoita loppua: kuivumista, munuaistulehdusta tai virtsanjohtimen tukkivaa kiveä voidaan hoitaa, joten munuaiskissa, jonka vointi heikkenee yhtäkkiä, on syytä tuoda pikaisesti eläinlääkäriin. Nestehoito, pahoinvointilääke ja ruokahalua lisäävä lääke voivat tuoda takaisin hyviä päiviä joksikin aikaa. Autamme sinua arvioimaan elämänlaatua rehellisesti: syökö kissasi yhä, peseekö se itseään, liikkuuko se, hakeutuuko se seuraan ja onko se kivuton useimpina päivinä? Kun vastaus muuttuu kieltäväksi, eutanasia on viimeinen palvelus, jonka voimme kissallesi tehdä, ja puhumme siitä kanssasi avoimesti ja hyvissä ajoin.

Kuinka usein munuaissairaan kissan pitää käydä kontrollissa?

Diagnoosin jälkeen teemme yleensä kontrollin 2–4 viikon kuluessa nähdäksemme, miten ruokavalio ja hoito toimivat. Sen jälkeen vaiheen 2 kissat, joiden tila on vakaa, käyvät kontrollissa 3–6 kuukauden välein, vaiheen 3 kissat 2–3 kuukauden välein ja vaiheen 4 kissat 1–2 kuukauden välein. Verenpainelääkitystä saava kissa pitäisi tarkastaa vähintään kerran 3 kuukaudessa silloinkin, kun sen tila on vakaa. Kontrolliin kuuluu yleensä punnitus ja lihasmassan arviointi, verenpaineen mittaus, verikoe (kreatiniini, SDMA, fosfori, kalium, punasoluarvot) ja virtsakoe. Punnitse kissa kotona käyntien välillä muutaman viikon välein ja seuraa sen ruokahalua ja juomista: painon lasku on usein ensimmäinen merkki siitä, että hoitoa on syytä säätää. Toistuvat käynnit voivat olla kissalle raskaita, joten otamme sen vastaan vain kissoille varatussa vastaanottohuoneessa emmekä koskaan käytä niskaotetta. Hyvin jännittyneen kissan kohdalla voimme keskustella kanssasi rauhoittavasta lääkkeestä, joka annetaan ennen käyntiä.

Voiko kissan munuaisten vajaatoiminnan ehkäistä tai todeta ajoissa?

Kroonista munuaissairautta ei voi täysin ehkäistä, mutta sen voi todeta varhain – ja kun hoito aloitetaan ajoissa, mieluiten viimeistään vaiheessa 2, sairauden etenemistä on parhaat mahdollisuudet hidastaa. Suosittelemme vuosittaista senioritutkimusta noin 7 vuoden iästä alkaen. Tutkimukseemme sisältyy SDMA-munuaiskoe, ja siihen voidaan lisätä virtsakoe. Huolehdi kissasi hampaista, anna märkäruokaa, jos se juo vähän, äläkä koskaan tuo liljoja kotiin, jossa on kissa. Jos kissasi juo aiempaa enemmän tai laihtuu, tuo se tutkittavaksi viipymättä. Vuosittainen senioritutkimus on tärkeä myös silloin, kun oireita ei ole: laajassa brittiläisessä tutkimuksessa noin joka kolmannen kissan potilastietoihin ei ollut kirjattu mitään oireita, kun sairaus todettiin.

Milloin kissa pitää viedä eläinlääkäriin?

Varaa aika, jos kissasi juo tai virtsaa aiempaa enemmän, on laihtunut tai menettänyt ruokahaluaan, oksentelee tavallista useammin tai sen hengitys haisee pahalta. Ota yhteyttä samana päivänä, jos kissasi sokeutuu äkillisesti, ei ole syönyt mitään vuorokauteen, on hyvin heikko tai sen pää painuu alas kohti rintaa. Soita heti, jos kissasi on voinut koskea liljaan tai pakkasnesteeseen tai jos uroskissa ponnistaa hiekkalaatikolla, mutta virtsaa tulee vähän tai ei lainkaan. Tilanne on hätätapaus jo ennen kuin muita oireita ilmaantuu. Käynnillä otettavat veri- ja virtsakokeet kertovat, onko kyse munuaisista; jotta krooninen munuaissairaus voidaan varmistaa ja sen vaihe määrittää, toistamme kokeet yleensä, kun kissan tila on vakaa. Eläinklinikka Saari Vaasassa on ISFM:n Cat Friendly Clinic. Seuraamme munuaiskissoja yksilöllisen aikataulun mukaan. Soita (06) 321 7300 tai varaa aika verkossa. Aukioloaikojemme ulkopuolella soita päivystävälle eläinlääkärille numeroon 0600 399 299.

🐈 Kissan eläinlääkäri Vaasassa – lue lisää kissojen hoidostamme

Lähteet

1. International Renal Interest Society (IRIS) (2026): IRIS Staging of CKD (modified 2026). iris-kidney.com/IRIS_staging_guidelines-2026.pdf
2. International Renal Interest Society (IRIS) (2026): Treatment Recommendations for CKD in Cats (2026). iris-kidney.com/IRIS_CAT_Treatment_Recommendations_-2026
3. Sparkes A.H. et al. (2016): ISFM Consensus Guidelines on the Diagnosis and Management of Feline Chronic Kidney Disease. Journal of Feline Medicine and Surgery 18(3):219–239. pmc.ncbi.nlm.nih.gov/PMC11148907
4. Marino C.L. et al. (2014): Prevalence and classification of chronic kidney disease in cats randomly selected from four age groups and in cats recruited for degenerative joint disease studies. Journal of Feline Medicine and Surgery 16(6):465–472. pmc.ncbi.nlm.nih.gov/PMC4414065
5. Freeman L.M. et al. (2016): Evaluation of weight loss over time in cats with chronic kidney disease. Journal of Veterinary Internal Medicine 30(5):1661–1666. pmc.ncbi.nlm.nih.gov/PMC5032880
6. Conroy M. et al. (2019): Chronic kidney disease in cats attending primary care practice in the UK: a VetCompass study. Veterinary Record 184(17):526. pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/31023949
7. U.S. Food and Drug Administration (FDA) (2021): Lovely Lilies and Curious Cats: A Dangerous Combination. fda.gov
8. Bennett A.J., Reineke E.L. (2013): Outcome following gastrointestinal tract decontamination and intravenous fluid diuresis in cats with known lily ingestion: 25 cases (2001–2010). Journal of the American Veterinary Medical Association 242(8):1110–1116. pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/23547675
9. Obr T.D. et al. (2017): Necroulcerative hemorrhagic gastritis in a cat secondary to the administration of 3% hydrogen peroxide as an emetic agent. Journal of Veterinary Emergency and Critical Care 27(5):605–608. pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/28795786
10. Legatti S.A.M. et al. (2018): Acute kidney injury in cats and dogs: A proportional meta-analysis of case series studies. PLoS ONE 13(1):e0190772. pmc.ncbi.nlm.nih.gov/PMC5784898
11. Hall J.A. et al. (2014): Comparison of serum concentrations of symmetric dimethylarginine and creatinine as kidney function biomarkers in cats with chronic kidney disease. Journal of Veterinary Internal Medicine 28(6):1676–1683. pmc.ncbi.nlm.nih.gov/PMC4895610
12. Rishniw M., Bicalho R. (2015): Factors affecting urine specific gravity in apparently healthy cats presenting to first opinion practice for routine evaluation. Journal of Feline Medicine and Surgery 17(4):329–337. pmc.ncbi.nlm.nih.gov/PMC11104158
13. Carney H.C. et al. (2016): 2016 AAFP Guidelines for the Management of Feline Hyperthyroidism. Journal of Feline Medicine and Surgery 18(5):400–416. pmc.ncbi.nlm.nih.gov/PMC11132203
14. Williams T.L., Elliott J., Syme H.M. (2014): Effect on renal function of restoration of euthyroidism in hyperthyroid cats with iatrogenic hypothyroidism. Journal of Veterinary Internal Medicine 28(4):1251–1255. pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/24773059
15. Taylor S. et al. (2024): 2024 ISFM and AAFP consensus guidelines on the long-term use of NSAIDs in cats. Journal of Feline Medicine and Surgery 26(4):1098612X241241951. pmc.ncbi.nlm.nih.gov/PMC11103309
16. Veterinary Medicines Directorate (UK) (2026): Metacam 0.5 mg/ml oral suspension for cats and guinea pigs — package leaflet. vmd.defra.gov.uk
17. Acierno M.J. et al. (2018): ACVIM consensus statement: Guidelines for the identification, evaluation, and management of systemic hypertension in dogs and cats. Journal of Veterinary Internal Medicine 32(6):1803–1822. pmc.ncbi.nlm.nih.gov/PMC6271319
18. European Medicines Agency (EMA): Semintra (telmisartan) oral solution for cats — EPAR, product information. ema.europa.eu/semintra
19. Finnish Medicines Agency Fimea: Amodip 1,25 mg purutabletit kissalle — package leaflet. spc.fimea.fi/23406097.pdf
20. Finnish Medicines Agency Fimea: Fortekor vet. 5 mg tabletit kissalle ja koiralle — package leaflet. spc.fimea.fi/23632903.pdf
21. Elliott J. et al. (2000): Survival of cats with naturally occurring chronic renal failure: effect of dietary management. Journal of Small Animal Practice 41(6):235–242. pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/10879400
22. Plantinga E.A. et al. (2005): Retrospective study of the survival of cats with acquired chronic renal insufficiency offered different commercial diets. Veterinary Record 157(7):185–187. pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/16100367
23. Ross S.J. et al. (2006): Clinical evaluation of dietary modification for treatment of spontaneous chronic kidney disease in cats. Journal of the American Veterinary Medical Association 229(6):949–957. pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/16978113
24. European Medicines Agency (EMA): Mirataz (mirtazapine) transdermal ointment for cats — EPAR, product information. ema.europa.eu/mirataz
25. Boyd L.M. et al. (2008): Survival in cats with naturally occurring chronic kidney disease (2000–2002). Journal of Veterinary Internal Medicine 22(5):1111–1117. pubmed.ncbi.nlm.nih.gov/18691369