IBD vai lymfooma? – kissan tunnetusti vaikea erotusdiagnoosi

Kissan tulehduksellista suolistosairautta (IBD) ja matala-asteista suoliston lymfoomaa on tunnetusti vaikea erottaa toisistaan. Molempia tavataan pääasiassa keski-ikäisillä ja iäkkäillä kissoilla, ja matala-asteinen lymfooma on hyvin harvinainen alle 8-vuotiailla. Oireisiin kuuluvat laihtuminen (yleisin oire), oksentelu, ripuli ja ruokahalun muutokset. Oireet voivat kuitenkin olla lieviä, eikä ripulia välttämättä ole lainkaan. Sairauksien erottaminen on tärkeää, koska niiden hoito ja ennuste voivat olla erilaiset: IBD:tä hoidetaan ruokavaliolla ja tarvittaessa kortikosteroideilla, kun taas matala-asteinen lymfooma vaatii yleensä lisäksi suun kautta annettavaa solunsalpaajahoitoa (kemoterapiaa).

Miksi sairauksia on niin vaikea erottaa toisistaan

IBD:n lymfoplasmasyyttinen muoto ja matala-asteinen lymfooma voivat näyttää mikroskoopissa hyvin samankaltaisilta – kummassakin pienet valkosolut (lymfosyytit) tunkeutuvat suoliston limakalvoon. Myös patologien arviot samoista suolen koepaloista voivat vaihdella huomattavasti. Lisäksi tulehdus ja lymfooma esiintyvät usein yhtä aikaa: jopa 60 %:lla matala-asteista lymfoomaa sairastavista kissoista on todettu samanaikainen tulehdus. Siksi on esitetty, että pitkäaikainen tulehdus voisi joissakin tapauksissa edetä lymfoomaksi – tätä ei kuitenkaan ole osoitettu. Kyse ei ehkä ole kahdesta täysin erillisestä sairaudesta vaan saman jatkumon eri kohdista.

Diagnoosi vaatii kehittyneitä menetelmiä

Veri-, virtsa- ja ulostetutkimuksilla suljetaan pois oireiden muita syitä, kuten kilpirauhasen liikatoimintaa, mutta niillä ei voi erottaa näitä kahta sairautta toisistaan. Ultraäänitutkimus auttaa koepalanoton suunnittelussa, mutta sillä ei voi luotettavasti erottaa IBD:tä lymfoomasta, eikä normaali ultraäänilöydös sulje sairautta pois. Diagnoosi edellyttää suolen koepaloja. Ne voidaan ottaa joko tähystyksessä tai leikkauksessa, ja klinikallamme tehdään kumpaakin. Kumpikaan menetelmä ei ole selvästi toista parempi, mutta leikkauksessa päästään myös ohutsuolen keskiosaan (jejunum), jossa muutoksia on usein ja joka jää suurelta osin tähystimen ulottumattomiin. Koepalojen mikroskooppitutkimus (histopatologia) on diagnostiikan kulmakivi, mutta se ei aina anna yksiselitteistä vastausta. Immunohistokemiassa värjätään solujen merkkiaineita (esim. CD3 ja CD20), jolloin nähdään, minkä tyyppisiä lymfosyytit ovat – noin 90 % matala-asteisista lymfoomista on T-soluperäisiä. Lisäksi värjäys näyttää, ovatko solut keskenään samanlaisia (tyypillistä lymfoomalle) vai sekoitus eri solutyyppejä (tyypillistä tulehdukselle). Tämä on hyödyllinen vihje, ei todiste. PARR-klonaalisuustutkimus on DNA-testi (PCR), joka näyttää, ovatko lymfosyytit yhden solun kopioita (monoklonaalinen, viittaa lymfoomaan) vai peräisin monesta eri solusta (polyklonaalinen, viittaa tulehdukseen). Sitä ei saa käyttää yksinään: yhdessä tutkimuksessa tulos oli klonaalinen tai osittain klonaalinen 70 %:lla kissoista, joilla oli tulehdus, ja lymfoomaa muistuttavia löydöksiä on todettu jopa terveillä kissoilla. Mikään yksittäinen testi ei ratkaise asiaa, vaan diagnoosi perustuu kaikkien löydösten kokonaisuuteen.

Hoito ja ennuste

IBD:n hoito etenee vaiheittain: ensin kokeillaan eliminaatioruokavaliota, jossa on hydrolysoitua tai kissalle uutta proteiinia. Pelkkä ruokavalio auttaa monia kissoja, ja tarvittaessa hoitoon lisätään prednisoloni. Matala-asteista lymfoomaa hoidetaan tavallisesti suun kautta annettavalla solunsalpaajahoidolla (klorambusiili ja prednisoloni). Kissat sietävät hoidon yleensä hyvin, mutta se vaatii säännöllisiä verikokeita. Julkaistuissa tutkimuksissa 69–96 % kissoista sai hoitovasteen, ja mediaanielinaika vaihteli noin 15 kuukaudesta yli 3 vuoteen. Osa kissoista eli yli 5 vuotta. Kummassakin sairaudessa B12-vitamiinia (kobalamiinia) annetaan lisänä, jos sen pitoisuus on matala. Korkea-asteinen lymfooma vaatii voimakkaampaa solunsalpaajahoitoa, ja sen ennuste on huomattavasti huonompi (mediaanielinaika julkaistuissa tutkimuksissa noin 1,5–9 kuukautta).

Miksi oikea diagnoosi on tärkeä

Jos lymfoomaa hoidetaan IBD:nä, prednisoloni – joka kuuluu kummankin sairauden hoitoon – voi lievittää oireita joksikin aikaa. Hyvä vaste kortikosteroidihoitoon ei siksi sulje lymfoomaa pois. Muut immuunijärjestelmää lamaavat lääkkeet, kuten siklosporiini, voivat pahentaa toteamatonta syöpää. Eläimille tarkoitetun siklosporiinin valmisteyhteenvedon mukaan sitä ei saa käyttää eläimillä, joilla on tai on aiemmin ollut syöpä. Toisaalta jos IBD:tä hoidetaan solunsalpaajilla, kissa altistuu tarpeettomille haittavaikutuksille. Koepalat auttavat myös sulkemaan pois muita syitä, kuten korkea-asteista lymfoomaa tai tiettyjä infektioita. Suosittelemme perusteellisia tutkimuksia aina, kun oireiden syy on epäselvä – ota yhteyttä klinikkaamme.

Lähteet

1. Marsilio S. ym. (2023): ACVIM consensus statement guidelines on diagnosing and distinguishing low-grade neoplastic from inflammatory lymphocytic chronic enteropathies in cats. Journal of Veterinary Internal Medicine 37(3):794–816. pmc.ncbi.nlm.nih.gov
2. Paulin M.V. ym. (2018): Feline low-grade alimentary lymphoma: an emerging entity and a potential animal model for human disease. BMC Veterinary Research 14:306. pmc.ncbi.nlm.nih.gov
3. Freiche V. ym. (2021): Histopathologic, phenotypic, and molecular criteria to discriminate low-grade intestinal T-cell lymphoma in cats from lymphoplasmacytic enteritis. Journal of Veterinary Internal Medicine 35(6):2673–2684. pmc.ncbi.nlm.nih.gov
4. Marsilio S. ym. (2019): Results of histopathology, immunohistochemistry, and molecular clonality testing of small intestinal biopsy specimens from clinically healthy client-owned cats. Journal of Veterinary Internal Medicine 33(2):551–558. pmc.ncbi.nlm.nih.gov
5. Willard M.D. ym. (2002): Interobserver variation among histopathologic evaluations of intestinal tissues from dogs and cats. Journal of the American Veterinary Medical Association 220(8):1177–1182. pubmed.ncbi.nlm.nih.gov
6. Barrs V.R., Beatty J.A. (2012): Feline alimentary lymphoma: 2. Further diagnostics, therapy and prognosis. Journal of Feline Medicine and Surgery 14(3):191–201. pmc.ncbi.nlm.nih.gov
7. Makielski K. ym. (2019): Narrative review of therapies for chronic enteropathies in dogs and cats. Journal of Veterinary Internal Medicine 33(1):11–22. pmc.ncbi.nlm.nih.gov
8. Pope K.V. ym. (2015): Outcome and toxicity assessment of feline small cell lymphoma: 56 cases (2000–2010). Veterinary Medicine and Science 1(2):51–62. pmc.ncbi.nlm.nih.gov
9. Kiselow M.A. ym. (2008): Outcome of cats with low-grade lymphocytic lymphoma: 41 cases (1995–2005). Journal of the American Veterinary Medical Association 232(3):405–410. pubmed.ncbi.nlm.nih.gov
10. Lingard A.E. ym. (2009): Low-grade alimentary lymphoma: clinicopathological findings and response to treatment in 17 cases. Journal of Feline Medicine and Surgery 11(8):692–700. pmc.ncbi.nlm.nih.gov
11. Stein T.J. ym. (2010): Treatment of feline gastrointestinal small-cell lymphoma with chlorambucil and glucocorticoids. Journal of the American Animal Hospital Association 46(6):413–417. pmc.ncbi.nlm.nih.gov
12. Moore P.F. ym. (2012): Feline gastrointestinal lymphoma: mucosal architecture, immunophenotype, and molecular clonality. Veterinary Pathology 49(4):658–668. pubmed.ncbi.nlm.nih.gov
13. Collette S.A. ym. (2016): Treatment of feline intermediate- to high-grade lymphoma with a modified University of Wisconsin-Madison protocol: 119 cases (2004–2012). Veterinary and Comparative Oncology 14(Suppl 1):136–146. pmc.ncbi.nlm.nih.gov
14. Health Products Regulatory Authority, Ireland (2023): Atopica 100 mg/ml oral solution for cats and dogs — summary of product characteristics, sections 3.3 and 3.5 (EU decentralised procedure IE/V/0881/001, which also covers the Finnish authorisation). assets.hpra.ie